Lakko tuli kylään

Viime aikoina on tullut pohdittua paljon uskon asioita. Tällä kertaa ajattelin kirjoittaa jostain muusta. Nyt aiheeksi otan asian, joka vaikuttaa meidän perheen arkeen ja todennäköisesti monen muunkin lapsiperheen arkeen. Televisio. Nämä ovat näitä uusia vanhemmuuden haasteita. Omassa lapsuudessani tv:n katselua ei tarvinnut rajoittaa, koska lähes ainoa lastenohjelma oli Pikku Kakkonen. Sen katsominen mustavalkosiesta matkatelkkarista (ihan oikeasti!) oli illan kohokohta. Nykyään lastenohjelmatarjonta on jotain ihan muuta. Varsinkin Netflixiin yhdistettynä ohjelmia olisi tarjolla 24/7.

Jossain vaiheessa lasten ollessa pieniä, opimme monien muiden vanhempien lailla, että joskus telkkari on ihan käypä lastenhoitaja. Esimerkiksi kun ruoka piti saada laitettua tai illalla kaipasi pientä omaa hetkeä. Lasten hieman kasvaessa opimme hyödyntämään oivaa lastenhoitajaa mitä erilaisemmissa tilanteissa. Yksi hyvä oivallus oli opettaa viikonloppuaamuisin lapsia herättyään siirtymään telkkarin eteen ja painamaan kaukosäätimestä kakkosta. Silloinkin sitä koki olevansa vastuullinen vanhempi. Kakkoskanavaan saattoi luottaa. Sieltä tuli vain turvallisia Pikku Kakkosen (ja Galaxyn) ohjelmia. Näin vanhemmat saivat arvokasta laatuaikaa pidempien aamu-unien parissa. Vähitellen viikonloppuaamut alkoivat venyä. Glalaxyn ohjelmat piti saada katsomaan loppuun jos sitä yritti rajoittaa, sai lapsilta kiukkua osakseen. Huoneen siivoamisesta piti saada palkinnoksi tv:n katsomista ja vähitellen olimme tilanteessa, jossa lapset odottivat ja odottivat, että saisivat katsoa Netflixiä, mikään muu tekeminen ei houkuttanut ja sisarusten kesken tuntui olevan jatkuvaa kinaa. Tälläisessä tilanteesa oli houkuttavaa entistä useammin saada rauha taloon ja antaa lasten katsoa hetki tv:tä.

Tammikuun alussa arjen keskellä minulla keitti yli eräänä kauniina päivänä. Kyllästyin totaalisesti johonkin lasten hölmöilyyn ja ilmoitin ”rangaistuksena”, nyt ei katsota tv:tä kuukauteen. 8v esikoinen oli ilmoituksesta tyyni ja varsin tyytyväinen. Hän muisti edellisen tv-lakkomme reilu vuosi takaperin. Silloin lakko kääntyi kaikkien eduksi ja loppujen lopuksi lapsetkin nauttivat lakkoilusta.  Niinpä tällä kertaa ilmoitus lakosta ei aiheuttanut suurempia jupinoita.

Lakon alussa muutos arjessa aiheutti aluksi hieman haasteita. Koska arkemme on aika täynnä päiväkotia/koulua/töitä, mummilla hoidossa olemista ja harrastuksia, oli tv lohkaissut varsin suuren osan kotona vietettävästä vapaa-ajasta, siis siitä ajasta, mikä lapsilla pitäisi olla vapaan leikin aikaa. No, luonnollisestikin, kun vapaan leikin aika on ollut niin vähäistä, niin lasten mielikuvitus leikkiin ei ollut  päässyt kehittymään. Onneksi aivot ovat tässä asiassa varsin nopeita reagoimaan muutokselle. Itseasiassa lapset reagoivat jo tiedolle, että tv ei ole vaihtoehto. Lakon alusta ei mennyt kauaakaan kun lapset alkoivat taas leikkiä. Oli ihan mahtavaa nähdä kuinka lasten mielikuvitus ja leikkitaidot lisääntyivät hetkessä ja bonuksena myös lasten keskeinen riitely väheni. Aiemmin yksi yleisimmistä riidan aiheista oli kenen toivesarjaa katsottaisiin Netflixistä. Nyt tällaisesta aiheesta oli turha taistella. Lapsilla oli mahdollisuus leikkiä omatoimisesti tai sitten yhdessä. Molemmat lisääntyivät. Keskimmäinen istui pitkiä hetkiä rauhassa huoneessaan piirtäen ja värittäen, esikoinen innostui kirjoittamaan kirjeitä, kuopus leikki rakennussarjoillaan. Lisäksi usein nukkumaanmenon lähestyessä lapsilla oli niin hyvät yhteisleikit, että oli ihan sääli vaatia heitä leikit lopettamaan. No, tokikaan arki ei joka päivä edustanut edelleenkään näin radikaalia muutosta, mutta aivan selkeä suunta oli kuitenkin tämä.

Ilokseni sitten vanhimmat lapset rikkoivat eräänä päivänä tv-lakkoa ja ”salaa” katsoivat Netflixiä parin tunnin ajan ollessaan kahdestaan kotona. Niinpä saimme siitä hyvän syyn jatkaa lakkoa vielä toisen kuukauden ajan. Taaskaan tuosta lisärangaistuksesta lapsilta ei tullut vastaväitteitä. Lapset olivat jo itsekin huomanneet tv-lakon edut ja olivat huomanneet kuinka mukavia tekemisiä on olemassa tv:n katsomisen sijasta. Vanhempina olimme myös auttaneet lapsia huomaamaan nämä tilanteet ”hei, miten te ette ole riidelleet moneen päivään?”, ”onpas sun mielikuvitus taas parantunut kovasti kun et ole katsonut telkkaria!”, ”olettepas taas keksineet tosi hauskan leikin!”.

Nyt molemmat tv-lakkokuukaudet ovat takanapäin. Vaikka lapset ovat selvästi nauttineet lakkoilusta, niin eivät he edelleenkään tv:n katsomista karsasta. Ei epäilystäkään, etteikö mahdollinen ehdotus tv:n katsomisesta saisi lapsiamme innostumaan. Mutta voitte olla varmoja, että lapsia ei lakon loppumisesta huolimatta ole muistutettu ”Hei telkkarista tulisi Pikku Kakkonen!”. Katsotaan miten uusi arki lähtee lutviutumaan, mutta yritetään nyt saada lapset pitämään kiinni leikkitaidoistaan ja taidostaan rauhoittua omien leikkien äärelle. Jos tv:n katselu taas lähtee lapasesta ja jatkuva riitely lisääntyy, on taas hyvä todeta paikka uudelle tv-lakolle.

Kyllä tuo tv vaan on sellainen.  Kohtalainen renki, mutta todella huono isäntä. En tiedä onko meidän perheessä jotenkin erityistä alttiutta ajautua kaikki tai ei mitään tilanteisiin, mutta ainakin hyvä huomata että tällaista meidän arki on ja lakko meillä on varsin toimiva tapa reagoida kun telkkari ottaa yliotteen arjesta. Oman kokemuksemme perusteella voin kyllä lämpimästi suositella pientä tv-lakkoa jos tuntuu, että telkkaria on viime aikoina käytetty turhan usein lastenvahtina ja kaipaus olisi saada pientä vaihtelua aikaiseksi.