Tosiuskovaisuudesta

Viime aikoina olen törmännyt kommentteihin, jossa uskovaiset arvostelevat toisiaan. Yhtenä esimerkkinä ”Et käy säännöllisesti seurakunnassa, joten et voi olla oikeasti uskossa”. Tähän yhdistäisin myös ilmapiirin, jonka mukaan ”tosiuskovat” katsovat hieman alaspäin ihmisiä, jotka eivät ole yhtä kokonaisvaltaisesti antautuneet seurakuntatyöhön kuin mitä ”tosiuskovaiset” itse ovat.

Itse ajattelen, että Jumala kutsuu ihmisiä erilaisiin käyttöihin. ” Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut”  PS 139:13.  Jumala on luonut ihmiset erilaisiksi ja sallinut erilaisten elämänkokemusten vaikuttaa ihmisiin. Toiset ovat luonnostaan ekstroverttejä ja kokevat toisten ihmisten seuraan hakeutumisen mukavana ja voimavaroja lisäävänä kokemuksena. Toisista Jumala on luonut introvertteja, heille on ehkä luonteenomaisempaa yksin tai muutaman ihmisen seurassa uskonsa toteuttaminen. He voivat kokea valtavaksi turvakseen kahdenkeskisen suhteen Jumalan kanssa vaikka syystä tai toisesta eivät hakeudu seurakunnan toimintaan. Jotkut ovat saaneet kokea tuomitsemista ja syrjintää toisten kristittyjen taholta. Sekin vaikuttaa ihmisen olemukseen. Kaikille Jumala ei myöskään anna vahvaa uskon tulon kokemusta, eikä sitä siksi saa pitää mittarina aidosta uskosta.

Raamatussa Jeesuksen seuraajia kehotetaan viemään evankeliumia kaikkeen maailmaan. Tarkoittaako se, että kaikkien pitäisi ryhtyä lähetyssaarnaajiksi? Itse en usko niin. Evankeliumia voi viedä mielestäni eteenpäin myös pienimuotoisemmin. Jokainen voi toimia niistä lähtökohdista käsin, mitkä itsellään on. Olennaista on, että jokainen laittaa omat lahjansa käyttöön, ei se, että asetamme jokaisen uskovan samalle viivalle tekemään samanlaista työtä ja elämään uskoaan todeksi samalla tavalla.

”Jeesus tulee oletko valmis”. Tiedättehän nämä traktaatit puhelinpylväissä? Eräällä tuttavallani oli joskus tapana kadulla huudella ihmisille ”Jeesus rakastaa sinua”. Minulle molemmista on tullut aina vähän outo olo. Ristiriitainen. Toisaalta kyllä, näinhän asia on. Jeesus tulee takaisin ja rakastaa ihan jokaista ihmistä. Mutta meneekö viesti perille puhelinpylvääseen kiinnitetyn lapun tai kadulla kuuleman huutelun avulla? Ehkä nuo viestit tosiaan tavoittavat joitain ihmisiä. Niin todella toivon. Mutta enemmän olen kuullut molemmista negatiivista palautetta kohdeyleisöltään. Kuinka paljon olenkaan saanut kuulla sivusta ”Jeesus tulee, ota koppi”-tyyppistä naljailua tai naureskelua ”hulluista”, jotka huutelevat ja hihhuloivat kaduilla välittääkseen hyvää sanomaa eteenpäin. Mistä kaikki kertoo? Kyllä, varmasti sanoman välittäjillä on mielessään todella hyvät motiivit! Raamattukin kehottaa rohkeasti tunnustamaan Jumalan nimeä ja pelkäämättä viemään evankeliumia eteenpäin. Ja kun kohdataan vastustusta, niin pitäisi entistä kovemmin puskea eteenpäin. Hmm… Itse introverttina nautin kaikista eniten kohtaamisista, joissa minusta ollaan aidosti kiinnostuneita ja saan käydä rauhallista pohdiskelevaa keskustelua. Sen sijaan, että uskon leipää viskeltäisiin väkijoukkoon, arvostaisin, että leipä ojennettaisiin minulle suoraan käteen ja katsottaisiin lämpimästi suoraan silmiin.

Evankeliointi on Jeesuksesta kertomisen ohella myös rakkauden välittämistä siitä osattomille. On erilaisia uskovia, joilla on erilaisia luonteenomaisia tapoja viedä evankeliumia eteenpäin. Myös kohdeyleisössä on erilaisia ihmisiä. Ei ole vain yhtä samanlaista pakanoiden massaa. Pahimmillaan evankelijoija kiillottaa vain omaa kruunuaan ”huutelinpa kadulla, että Jeesus rakastaa, mutta eipä niitä paatuneita pakanoita sanomani kiinnostanut”.

Aina elämä uskovaisena ei ole helppoa. On rohkaisevaa, että Raamatussakin puhutaan siitä. Annetaan toivoa, että saamme palkinnon kärsimyksistämme sitten taivaassa. Mielestäni sitäkin kohtaa vääristellään uskovien parissa. Ehkä ensiksi evankelioimme erikoisella, jopa luotaan työntävällä tavalla, sitten saamme osaksemme ivallista naljailua. Sitten mielessämme hymyilemme ”naljailkaa vaan, se parhaiten nautaa, joka viimeksi nauraa, meitäpä odottaa ikuinen onni Taivaassa kun te joudutte rangaistuksena helvetin tuleen”. Itse ainakin myönnän joskus ajatelleeni vähän tähän tapaan. Kun uskovaisena ja ns. kilttinä tyttönä olen jäänyt vähän syrjään ja olen ollut kateellinen suosiossaan paistattelevien ihmisten vierellä, niin ihan vähän olen ajatellut, että ”Jumala tykkää kuitenkin vähän enemmän minusta kuin teistä”. EIIIIIIII!!!!!! Jumala rakastaa ihan kaikkia ihmisiä ja ihan jokaisen Jumala haluaisi luokseen taivaaseen! Minussa ei itsessäni ole mitään parempaa kuin ihmisten edessä suosituissa pakanoissa. Miltä tuntuisi tavata itseä loukannut ihminen kerran taivaassa? Tulisiko tunne ”Mitä sä täällä teet? Minä kärsin maanpäällä ja kävin ahkerasti seurakunnassa. Sinulla sen sijaan oli hauskaa ja nautiskelit maallisista asioista? Eikö olisi ollut reilua, että olisit joutunut helvettiin?”.

Meidän ihmisten ymmärryskyky on niin rajallista ja Jumalan suunnitelmat ja rakkauden määrä on jotain niin valtavaa, mitä me ihmiset ei pystytä ikinä ymmärtämään. Usko on aina lahjaa ja samoin se, että Jumala on kutsunut ihmistä. Meillä uskovilla ei ole mitään oikeutta korottaa itseämme Jumalan suosittujen asemaan. Uskoisesti rohkeimmallakin evankeliumin julistajalla VOI OLLA mukana itsekästä motiivia haluta esiintyä ihailtuna toisten uskovien silmissä. Myös vetäytyvällä ja aralla ihmisellä voi olla käsittämättömän rikas rukouselämä ja tapa toimia hiljaa taustalla lähimmäisten rakastamiseksi ja evankeliumin eteenpäin viemiseksi.

Yritetään uskovina ja Jumalan luomina ihmisinä päästä enemmän samalla puolelle! ”sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat vailla Jumalan kirkkautta” Room. 3:23.

Laajemmin vielä sama kohta ”Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat. Kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta, mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi” Room. 3:22-24.

Eli painottaisin noita SAAVAT – ARMOSTA – LAHJAKSI  -sanoja. Kukaan ei voi omassa voimassaan ja itse suoritetuin teoin ansaita Jumalan suosiota tai pelastusta. Ei vaikka menettäisi kasvonsa huudellessaan Jeesuksen rakkaudesta kaduilla tai yön pimeydessä kävisi liimailemassa traktaatteja puhelinpylväisiin. Me ihmiset olemme kaikki pohjimmiltamme aika surkeita tapauksia, samaa surkeata jengiä. Kaikki me tarvitsemme Jumalaa yhtälailla. Jumala ei kuitenkaan kohtele meitä kaikkia samalla tavalla. Jumala on tarkoituksella luonut meistä erilaisia. Jostain kumman syystä toisille Jumala antaa hyvin selkeitä merkkejä itsestään ja antaa lahjaksi voimakkaita uskoon tulon kokemuksia. Sellaiset ovat merkkejä siitä, että kyseiselle ihmiselle Jumala on nähnyt hyväksi antaa sellaisen uskoon tulon. Se ei ole merkki siitä, että ihminen olisi suorittanut juuri oikeanlaisen pyynnön saada tulla uskoon. Kun Jumala näkee ajan oikeaksi, niin Jumala toimii. Uskon lahjasta saa olla todella kiitollinen. TODELLA. Mutta siitä ei pidä ylpistyä. Usko on lahjaa, ei oikeanlaisen teon tai ajattelun suorittamisen tulos. Me ihmiset emme voi tietää mitä Jumala on suunnitellut lähimmäisemme kohdalle. Me emme näe toisten ihmisten sydämiin. Yritetään siis hyväksyä se ja taitojemme mukaan rakastaa toisia ihmisiä. Jos Jumala on antanut aikaa, resursseja ja paloa seurakuntatyöhön niin toteutetaan tätä kutsumusta ja kiitetään siitä. Ei kuitenkaan tuomita heitä, joilta vastaava palo puuttuu. Jos huoli herää lähimmäisistämme niin rukoillaan heidän puolestaan. Yritetään omia lahjojamme käyttäen olla voimavaroina toinen toisillemme tällä yhteisellä elämäntaipaleella! J