Miksi uskon

Viime kesänä hyvä ystäväni esitteli minulle Kansan Raamattuseuran L10T menetelmän –elämäntavan, jolla myös me, ujot ja kiireisetkin,  joilla ei ole luontaista taipumusta kertoa Jeesuksesta, voimme omalla tavallamme osoittaa Jumalan rakkautta arjessa ja kutsua lähimmäisiä Jumalan yhteyteen. L10T rohkaisee tavallista kristittyä elämään uskoa todeksi omassa arjessaan ja osoittamaan lähimmäisenrakkautta itselleen ominaisin keinoin. Toimintaperiaate on tiivistetysti luettavissa L10T-esitteestä. 

Minuun, tällaiseen ujohkoon ja uskosta-puhumis-kammoiseen ihmiseen nuo vinkit kolahtivat. L10T-periaatteeseen kuuluu neljä kohtaa: 1) Pyydä Jumalaa mukaan siunaamaan päivän töitä ja arjessa kohtaamia ihmisiä, 2) ystävysty  ihmisiin, kuuntele ja kulje heidän rinnallaan ja 3) auta missä voi sekä 4) mahdollisen sopivan tilanteen tullessa esille, kerro Jeesuksesta. No, siinä se kynnys sitten tuleekin vastaan… Tuossa esitteessä kuitenkin kannustetaan:

”Jeesuksesta onkin helpompi kertoa oman elämämme kautta. Mikä saa sinut uskomaan häneen? Miten hän on vaikuttanut elämässäsi? Harjoittelemalla löydät vähitellen itsellesi sopivat sanat. Näin olet valmiimpi vastaamaan, kun sinulta kysytään uskostasi Jeesukseen”.

Niinpä ajattelin nyt tämän päivän blogitekstissäni pohtia mikä saa minut uskomaan Jeesukseen!

Sinänsä kyllä jännä aihe. Toki olen ”aina” tiennyt uskovani Jeesukseen, mutta aina olen myös ahdistunut ajatuksesta, että minun pitäisi jollekin ”järkevästi ajattelevalle” ihmiselle alkaa uskoani perustella. Usko on ollut minulle niin henkilökohtainen asia. Rakas salaisuus sisälläni, joka lämmittää kylmässä elämässä. Toki samalla olen kokenut suurta syyllisyyttä, että pidän niin merkittävän salaisuuden omaan tietonani. Uskossani on kuitenkin kyse niin arkaluontoisista asioista, että en ole halunnut nostaa sitä esille kaikkien ihmisten arvosteltavaksi. Ajatuskin, että, että minun pitäisi alkaa perustella ja puolustella erityistä yhteyttäni Jumalaan on saanut minut menemään täysin lukkoon.

Mutta nyt. Nyt otan haasteen vastaan ja järjen käteen ja mietin miksi todella uskon Raamatun Jumalaan.

Minä uskon Jumalaan, koska uskosta saan syvän sisäisen turvallisuuden ja rauhan tunteen. En ole koskaan yksin. Jumala näkee minut, kuulee rukoukseni ja pitää minusta huolta.

Minä uskon Jumalaan, koska usko saa aikaan rakkauden ja välittämisen ilmapiirin seurakunnassa ja käsittämättömän rakkaudellisen yhteenkuuluvuuden tunteen kun kohtaa toisia uskovaisia. Todella vaikea ajatella, että sama ilmapiiri olisi vallinnut edes 70-luvun ”love, peace and rock n. roll”- hippifestareilla, vaikka siellä vapaata rakkautta hehkutettiinkin. Itse olen kuulunut moniin erilaisiin vertaisryhmiin, mutta missään en ole kokenut lähellekään samanlaista lämpöä kuin seurakunnassa ja keskustellessa toisten uskovien kanssa. Siinä on kyse aidosta välittämisestä ja sisäisestä siskoudesta ja veljeydestä.

Minä uskon Jumalaan, koska olen saanut kokea pyhän. Kirkossa, metsässä, laiturilla, Jumalaa kohtaamassa. Ei sitä voi sen enempää selittää.

Minä uskon Jumalaan, koska tämä maailma on niin mielettömän upea paikka ja kaikki mitä täällä on, on niin mielettömän hienon suunnittelun tulosta. En vaan pysty käsittämään miten kukaan voi ajatella, että tämä kaikki olisi saanut alkunsa räjähdyksestä ja olisi sattuman ja sattumanvaraisen evoluution tulosta.

Minä uskon Jumalaan, koska Raamatun opetukset ovat niin mahtavia! Vaikka Jumalaa ei olisi olemassa niin Jeesuksen opetuksia noudattamalla, meidän olisi hyvä olla. Opetukset ohjaavat rakastamaan kaikkia ihmisiä, myös heitä, joista emme pidä, auttamaan heikommassa asemassa olevia, olemaan rehellisiä, tavoittelemaan nöyryyttä ja näkemään arvoa heikkoudessa. Kaiken kaikkiaan kristilliset arvot alkavat olla aika vastakkaisia sille, mitä tämän hetkisessä länsimaisessa yhteiskunnassa ihmisiltä vaaditaan: roisia itsekyyttä, palavaa halua raivata itsensä huipulle, olla ihmisten silmissä ihailtuja, saada rahaa ja  vielä lisää rahaa ja sitten keskittyä omien nautintojen toteuttamiseen. Mutta, minkä rauhan siitä saakaan kun tavoittelee Jeesuksen opetusten mukaista elämää. Riität sellaisena kuin olet. Olet ihana ja ihmeellisesti tehty. Olet arvokas luomus ja elämälläsi on tarkoitus.

Minä uskon Jumalaan, koska olen saanut kokea Jumalan apua ja lohdutusta niin monissa tilanteissa. Usein pelkoni ovat osoittautuneet turhiksi ja asiat ovat menneet ihmeellisellä tavalla hyvin. Uskon ja koen kuitenkin, että Jumala on auttanut minua vielä useammissa tilanteessa, joissa en ole edes sitä ymmärtänyt. Ylipäänsä, että näinkin tarkkaavaisuushäiriöinen ja tapaturma-altis ihminen on säästynyt lääkärin hoitoa vaativilta tapaturmilta ja on ylipäänsä hengissä on suuri ihme!

Minä uskon Jumalaan, koska elämäni aikana olen saanut kuulla monista ihmeistä, joita on tapahtunut kun ihmiset ovat rukoilleet. Olen kuullut mielettömistä tapauksista, miten Jumala on pelastanut ihmisiä mahdottomista tilanteista, parantanut täydellisen terveiksi sairaudessaan kuoleman tuomion saaneita, miten jotkut ovat saaneet kohdata Jeesuksen tai enkelin ja saaneet selkeän todisteen Jumalan todellisuudesta. Myös minua nämä toisten uskovien todistukset ovat vahvistaneet uskon elämässäni vaikka itse en varsinaista yliluonnollista ihmettä ole saanutkaan kokea (paitsi sen, että olen vielä hengissä ;) ).

Minä uskon Jumalaan, koska maailman uskontojen keskellä kristinusko on ainoa uskonto, jossa ei tarvitse suorittaa omaa pelastumista. Kristinusko on ainoa uskonto, jossa Jumala tuli ihmisten kaltaiseksi ja kärsi ihmisten puolesta ihmisten tekemät pahat teot.  Se on jotain aivan mieletöntä! Miksi mikään Jumala sellaista tekisi? Kristinuskon Jumala teki niin, koska rakastaa niin mielettömän paljon jokaista luomaansa ihmistä ja halusi päästää rakkaansa helpolla: enää ei tarvitse suorittaa, riittää kun uskoo!

Minä uskon Jumalaan, koska ymmärrän jonain päivänä kuolevani. Raamattu antaa lohtua kuoleman käsittelyyn. Kristinuskon mukaan kuolema on portti ihanaan paikkaan, jossa ei ole enää murheita eikä vaivoja.  Mitä ateisteilla olisi tarjota tilalle? Elämä loppuu ja sen pituinen se. Mitä hindulla on tarjota? Jos olet elänyt itsekkäästi, niin saatat seuraavaksi syntyä Mumbain slummiin. Tuntuisi myös todella ahdistavalta ajatukselta, että jos tämä elämä olisi kaikki mitä meillä on, niin miten sitä edes ylipäänsä jaksaisi elää? Koska kesäloma ja joskus voisi saada säästettyä riittävästi rahaa Thaimaan matkaan?

Edelleenkin - näitä uskon perustuksia pohdittuani, en voi sanoa vedenpitävästi, että tässäpä nyt oli sellaista todistusta, mistä kenelläkään ei voi olla vastaan sanomista. Ihan varmasti monellakin olisi. Jos vain yhtään haluaisi, voisi mielessään vetäistä maton minun pienen todistukseni alta. Monet perusteluni pohjaavat sisäisiin kokemuksiini. Ne olisi helppo tyrmätä psykologisiksi itsepetoksiksi ihmiseltä, jolla on haasteita kohdata elämän todellisuus. Myös jonkinlaista pyhän kokemusta on varmasti jokaisessa uskonnossa, niin kova halu ihmisillä on päästä kokemaan jotain yliluonnollista. Suorittamishaluisena ihmisenä voisin yrittää tehtailla tästä blogikirjoituksesta vieläkin terävämmän. Sellaisen,  joka löisi luun kurkkuun paatuneimmallekin ateistille. Mutta se ei ole tavoitteeni. Uskossa ei ole kyse luun kurkkuun lyömisestä ja viimeisen sanan sanomisesta. Paatuneimmalle ateistille, jos sellainen kirjoitustani eksyy lukemaan, sanon vain: Ota riski, ota selvää mitä kristinusko todella opettaa ja rukoile. Rukoile, että jos Jumala on olemassa, niin todistaisi itse siitä sinulle ja ottaisi sinut omakseen. Se on se kristinuskon juttu. Jumalan omana on ihan mahtavaa elää eikä sitä voi sen enempää järjellä kenellekään perustella.

Toisenlaisin silmin

Siitä on nyt jotakuinkin 15 vuotta kun seisoin työpäivän jälkeen odottamassa junaa. Oli harmaa talvinen keli ja mieli oli sen mukainen. Asemalla oli muitakin ihmisiä, en aluksi kiinnittänyt heihin suurempaa huomiota. Keskityin itseeni ja omaan olooni. Työpäivä oli pulkassa ja odottelin jo kotiin pääsyä. Sama pää minulla silloinkin oli kuin nyt. Ajatukset vaeltelivat ja rönsyilivät, mutta yhtäkkiä jostain tuli mieleen ajatus: jokainen ihminen täällä asemalla on Jumalan luoma. Jumalalle älyttömän rakas. Ihan niin kuin minäkin. Katselin ympärilleni ja minua alkoi hymyilyttää. Tuntui kuin itsekin olisin täyttynyt rakkaudella. Junaan päästyä katselin kanssamatkustajia suurella rakkaudella. Sydämessä oli lämmin olo. Ihania ihmisiä ympärilläni. Voi kuinka hekin voisivat ymmärtää oman mielettömän arvonsa!!! 

Tämä muisto tuli mieleeni kun tänään ajelin kotiin ja Radio Deissä soitettiin Juha Tapion ”Ihme”-kappaletta.

”Minne meet, vaikka kuinka vuodet sua kohtelee, vaikka pettyisitkin rakkauteen, vaikka viima vielä käy sydämeen, Olet ihme minne ikinä meet.”

Maailma näyttää niin erilaiselta kun sitä katsoo rakkauden silmin. Varsinkin tällaiselle introvertille on varsin luontaista kulkea laput silmillä. Tykkään olla omissa oloissani ja omissa ajatuksissani ja keskittyä itseeni, omiin ajatuksiini ja tekemisiini. Suljen silmäni vastaan käveleviltä ihmisiltä. Monet ihmiset tuntuvat neutraaleilta, jotkut jopa todella ärsyttäviltä.

Kukaan ihminen ei synny tänne sattumalta. Jokaisen ihmisen Jumala on luonut suuren rakkautensa kohteeksi. Miten meillä ihmisillä olisi varaa laittaa toisiamme järjestykseen? Jumalan aarteita.

Yritän taas ryhdistäytyä. Nähdä rakkaat, kiukuttelevatkin lapseni Jumalan ihmeinä, ja aviomieheni, joka ei aina jaksa päivän päätteeksi aloittaa syvällistä keskustelua kanssani <3, vastaan ajavien autojen kuljettajat, työkaverini, joka eivät usko Jumalaan, potilaani, joita kohtaan työssäni, kaupan kassat, metsästysseuran puheenjohtajan, joka tekee turhia valituksia rakkaasta naapuristamme. He kaikki ovat ihan mielettömiä tyyppejä! Jumalan mestariteoksia! Ja minä itse, Jumalan rakkaana, miten usein halveksin itseäni, pidän itseäni toisia huonompana tai vähempiarvoisena. Kun en ole suustani nokkela tai kun usein tuntuu, että se olin aina juuri minä joka sählää kaikkea, unohtelee asioita ja polttaa leipomuksensa. Mutta silti olen erityinen ja rakas Jumalalle juuri tällaisena omana itsenäni. 

Sinä joka tätä luet, anna itsellesi iso hali! Olet ihan huippu tyyppi, suuren rakkauden arvoinen!

Psalmi 139: 13-14  

Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen.

Kokemuspankki

Mietin tuossa yhtenä iltana mieheni kanssa ajatuksia elämästämme tästä eteenpäin. Yksi unelma minulla on aika pinnalla, mutta tosiasiat tuntuvat olevan unelmaani vastaan. Joskus elämässä on tullut vastoinkäymisiä ja koska ne eivät tietenkään ole kivalta tuntuneet niin sitä on alkanut valmistelemaan itseään kohtaamaan pettymyksiä ennen kuin ne ovat ehtineet kohdallekaan. Nyt huomaan, että nykyistäkin unelmaani katson tällaisen ”kokemuspankkini” läpi:. Esimerkiksi: ”Joskus aikaisemminkin olen pettynyt kun haaveeni ei ole toteutunut, joten varmasti nytkin käy niin” tai ”perheemme tilanne huomioiden, eihän meillä ole aiemminkaan ollut resursseja sellaiseen elämänmuutokseen, minkä unelmani toteutuminen vaatisi”. Tuolle kokemuspankilleni tunnun antavani varsin suuren painoarvon. Annan sen määrittää elämääni ja unelmiani todella voimakkaasti. Minun kokemukseni. Minun pienen ihmisen. Olen kuin hiekanjyvä maailmankaikkeudessa. Silti aiemmille pettymyksilleni annan niin valtavan painoarvon, että niihin perustuen rakennan teorioita maailman toimimisesta ja siitä mitä minun tulevaisuudessani todennäköisesti tulee tapahtumaan.

Minun pienuuden rinnalla toisessa ääripäässä on Jumalan suuruus. Jumalan, joka on minut luonut, Jumalan, jonka tietämättä hiuskarvakaan ei putoa päästäni. Jumalan, joka rakastaa minua äärettömän paljon, joka haluaa minulle hyvää ja haluaa minut kerran taivaaseen luoksensa. Miksi minun on niin kovin vaikea luottaa Jumalan johdatukseen ja uskoa, että tulevaisuudessani voisi tapahtua hyviä asioita?!!

Ajattelen, että elämä on kuin tie. Voimme katsoa taaksepäin ja näemme millaista reittiä olemme tähän asti kulkeneet. Kuitenkin se, minne kuljemme jää aina arvoitukseksi. Toki voin valita kulkea kohti Jeesusta ja ikuista elämää taivaassa ja antaa Jumalan johdattaa kulkua tällä tiellä, mutta sitä emme yleensä saa etukäteen tietää, mitä matkan aikana tapahtuu. Pieni pessimisti minussa pelkää kovasti pettymyksiä. Varmuuden vuosi ajan elämässäni jalka aina vähän jarrupolkimella. Ettei vaan meno kiihtyisi liian lujaksi ja sitten tulisi pettymyksiä.

Mutta voisinko antautua entistä enemmän Jumalan johdatukseen. Uskoa, että Jumala haluaa minulle hyvää, uskoa, että mikään ei olisi Jumalalle mahdotonta. Minunkin mahdottomimmat haaveet olisivat Jumalalle helppoja toteuttaa, jos Jumala vaan näkee ne asiat hyviksi minun tapauksessa.

Kaikkeahan saa toivoa, mutta itse emme välttämättä ymmärrä toiveidemme seurauksia. Siksi yritän nykyään rukoillessani ja haaveista kertoessani lisätä rukoukseeni  ”Jos se Jumala on sinun tahto ja hyväksi minulle”.

Mutta vielä kokemuspankista. Siellä kun tuntuu olevan niin vahvasti tallennettuna ajatus ”Ei minulle ennenkään elämässäni ole tapahtunut ihmeellisen ihania juttuja” ..eikö oikeasti? Sinkkuaikana olin aika epätoivoinen kun olisin jo kovasti halunnut omaa lasta, mutta hyvää miestä ei tuntunut löytyvän… mutta sitten ihana mies löytyi ja kolme lastakin sain. Entä kun pian valmistumiseni jälkeen sain vakituisen työpaikan? Tai kun raskaana ollessani vauva oli perätilassa raskausviikolla 40+6 ja se saatiin käännettyä oikeinpäin rv 41+0. Ei sellaista tapahdu oikeasti!!! …mutta siitä huolimatta kokemuspankkini, johon perustan luottamukseni tulevaisuuteen, tuntuu olevan täynnä vain niitä huonosti menneitä tapahtumia.

Miksi, oi miksi, oi miksi annan negatiivisten ajatusten vallata pääni? Tietysti jossain määrin on varmasti tervettä pitää realiteetit mielessä ja suojella itseä pettymyksiltä varsinkin kun itse otan pettymykset todella raskaasti. Mutta mikä olisi oikea tapa ajatella? Ehkäpä olla aikuinen ja tiedostaa, että kaikki unelmat eivät toteudu ja kaikkien unelmien toteutuminen ei olisi minulle hyväksi, mutta kun luottaa Jumalaan ja antaa Jumalan johdattaa niin elämässä voi tapahtuma jopa parempia asioita, mistä kykenen itse edes haaveilemaan. Koskaan ei tiedä mitä ihanaa Jumala on valmistanut meille ja mikä odottaa ehkä jo seuraavan mutkan takana elämän tiellä. Ehkä jokin ihana asia tapahtuu jo huomenna!