Sittenkin, kiitos pimeästä vuodenajasta

Kirjoitin marraskuussa aikaisista työaamuistani kuinka varhaisen aamun pimeydessä istun autoon ja auton valokeila valaisi pimeää tietä. Siinä on ihana rauhallinen hetki ottaa rukousyhteys Jumalaan.

Muuten voin sanoa, että en tykkää pimeästä vuodenajasta. Pimeys ja kylmyys. Ne vaikuttavat todella negatiivisesti mielialaani. Pimeään vuodenaikaan puuttuu ympäriltä monet minulle merkittävää iloa tuovat asiat kuitenkin kirkas auringon paiste, vihreä elinvoimaa heijastava luonto, kukat, linnunlaulu... Jotenkin olen oppinut sietämään talvea, mutta harvassa ovat ne päivät kun siitä osaisin kiittää.

Tällä viikolla oli kevätpäivän tasaus. Nyt vuorokauden pimeä ja valoisa aika ovat yhtä pitkiä ja kohti valoisampaa ja lämpimämpää ollaan menossa. Ihanaa!

Muutama päivä sitten olin taas lähdössä aikaiseen aamuvuoroon. Kun astuin ulos pihalle, huomasin heti valon lisääntyneen. Klo 6:20 ei ollut enää säkkipimeää vaan näin hentoisen sinisen maiseman. Aurinko oli nousemassa. Istuin autoon ja aloitin matkan kohti työpaikkaani. Taas ajattelin, että olisi ihana mielessä ristiä kädet ja viettää aamuhetein Taivaan Isän seurassa. Silloin kuitenkin huomasin yllätyksekseni, että tilanne ei ollutkaan samanlainen kuin marraskuussa tai ylipäätään viime kuukausien aikana. Enää ei ollut vain pimeys, kapea valokeila, Jumala ja minä. Oli myös pelloilla lunta ja viime syksyn sänkeä, postilaatikko, harvennettua metsää, yksinäinen kuusi tien vieressä, peurojen ruokintapaikka, paaleja pellolla, naapurin talo, ja toisen naapurin, hevosaitaus, traktori... Valo paljastaa! Toki nautin lisääntyneestä valon määrästä! Todellakin tunnen itseni pirteämmäksi valoisassa ympäristössä. Mutta koin myös jotain hieman yllättävää. Kuin valo paljasti paljon katsottavaa ympärilläni, ajatuksilla oli enemmän ärsykkeitä, joihin kohdistaa huomio. Valoisassa maisemassa keskittymisen rukoukseen alkoi vaikeutua. Yllättäen havahduin kaipaamasta pimeyttä!

Minä, joka rakastan valoa! Minä, jolle ei tuota vaikeuksia edes nukahtaa valoisassa! Se oli itseasiassa ihana tunne: Huomata edes jotain hyvää ja toivottavaa pimeydessä. Voi jospa voisin tarttua tähän ajatukseen seuraavan kerran kun syksyllä ajatus pian ylitse vyöryvästä pimeydestä ahdistaa.

Pimeä vuodenaika. Sekin on Jumalan luoma. Niin tarkoitettu. Pimeä rauhoittaa. Pimeässä on hyvä hiljentyä. On hyvä kuulostella mitä itselleen kuuluu. Mihin suuntaan olen kulkemassa. Pitäisikö hieman kääntää suuntaa tai tehdä elämässä peräti radikaali U-käännös. Pimeässä ei näe hyvin ympärilleen, mutta aistiärsykkeiden vähetessä voi nähdä paremmin sisälleen. Syksyllä puut pudottavat lehtensä ja lepäävät, monet eläimet vaipuvat horrokseen tai talviuneen. Meillä ihmisillä kuitenkin elämä jatkuu jotakuinkin entisenlaisena. Töihin on mentävä keskimäärin viitenä päivänä viikossa huolimatta siitä onko pimeää vai valoisaa, lämmin tai kylmä, jaksaisiko vai ei jaksaisi.

Raamatussa Saarnaaja 3: 1-8 sanotaan: "Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla. Aika on syntyä ja aika kuolla, aika on istuttaa ja aika repiä maasta, aika surmata ja aika parantaa, aika on purkaa ja aika rakentaa, aika itkeä ja aika nauraa, aika on valittaa ja aika tanssia, aika heitellä kiviä ja aika ne kerätä, aika on syleillä ja aika olla erossa, aika etsiä ja aika kadottaa, aika on säilyttää ja aika viskata menemään, aika repäistä rikki ja aika ommella yhteen, aika olla vaiti ja aika puhua, aika rakastaa ja aika vihata, aika on sodalla ja aikansa rauhalla."

Vaikka olen asennoitunut voimakkaasti inhoamaan syksyä ja talvea niin haluaisin kuitenkin yrittää oppia näkemään niissä hyvää. Sillä vaikka kuinka pimeää vuodenaikaa inhoaistin niin kevät ei tule sen nopeammin tai kesä kestä pidempään. Jumalan luomaa järjestystä ei voi muuttaa. Jos saisin valita, vietäisiin ajan marraskuusta maaliskuuhun peiton alla. Lukisin hyviä kirjoja, nukkuisin pitkät yöunet ja lisäksi pienet päiväunet vielä joka päivä. Tosin en tiedä kuinka kauan sitä kuitenkaan jaksaisi tuollaista löysäilyä. Kyllä työ loppujen lopuksi tuo hyvää ryhtiä elämään. Ihanaa olisi jos löytäisin pimeästä ajasta enemmän mielekkäitä asioita. Lapsi ja kissa-perheessä kynttilöiden polttaminen ei ole "se juttu". Aika marraskuusta maaliskuun alkuun on kuitenkin pitkät 4kk ja sen ulkopuolelle mahtuu vielä lisää koleaa säätä ja pimeitä iltoja ja aamuja.

Talvi tuntuu pitkästä kun sitä ajattelee yhtenä ajanjaksona. Kuitenkin se pitkä ajanjakso koostuu monista pienistä yksittäisitä päivistä. Jokainen päivä on mahdollisuus. Mahdollisuus pyytää Jumalaa mukaan päivän töihin ja ohjaamaan ajatuksiakin. Pimeässäkin voi pyytää Jumalaa avaamaan silmät näkemään sen mikä on tärkeää. Pitkä talvi. Monta peräkkäistä päivää, jolloin saa huomata tarvitsevansa Jumalaa valaisemaan elämää kun auringon valo ei siihen riitä.