Pinnan alla

Osa 1. Kävimme perheen kanssa kylpylässä pari viikkoa sitten. Kylpylä oli tupaten täynnä. Katselin sitä ihmismassaa. Paljon ihmisiä altaissa, suihkutiloissa ja saunan lauteilla. Saunassa oli aika rentoutua enkä voi itselleni mitään, mutta kaiken maailman ajatuksia alkoi tulvia mieleeni. Mietin niitä ihmisiä, joita näin ympärilläni. Kaikki erilaisia, kukin omalla tavallaan ainutlaatuisia. Voi sitä rikasta moninaisuutta! Laihoja, lihavia, omenavartaloita, päärynävartaloita. Alastomuus, jotain mikä kaikilla ihmisillä on vaatteiden alla. Jotain herkkää, jotain mitä haluamme verhota. Raamatussa kerrotaan luomiskertomuksessa, että aluksi mies ja nainen käyskentelivät puutarhassa alastomina, mutta syntiinlankeemuksen jälkeen ihmiset tiedostivat alastomuutensa, häpesivät sitä ja halusivat verhota itsensä. Kuinka vaikeaa onkaan nähdä itsensä ihanana samaan aikaan kun tiedostaa, ettei näytä yhteiskunnassa vallitsevalta ihannevartalotyypiltä. Kovin ristiriitaisia ajatuksia. Samaan aikaan ajattelen kuitenkin, että toisaalta olen kyllä aika ihana, ihana omana itsenäni. Eihän ihmisten kuulukaan olla samasta muotista tehtyjä.

Osa 2. Mieheni hieman kaukaisemmat sukulaiset piipahtivat meillä joku aika sitten kylässä. He olivat vierailemassa mieheni vanhemmilla ja samalla halusivat tulla katsomaan nopeasti miten me asumme. Mieheni isä esitteli heille kotiamme, jota hän itse oli ollut rakentamassa. Koska tiesimme etukäteen vieraiden tulosta, olimme siivonneet asuntomme siistiksi. Sukulaisten vierailu kesti vain lyhyen hetken. Kainoina ihmisinä he eivät halunneet olla vaivoiksi. Lyhyt visiitti. Näkivät hienon siistin talon ja ujostelevat lapset kerrankin rauhallisina. Itse olin ollut väsyneenä ja hikipäässä leipomassa seuraavan päivän synttärijuhlia varten, mutta vierailun ajaksi esitin rauhallista kodinhengetärtä. Näinhän kuuluu tehdä. Kun vieraita tulee, heille esitetään parhaat puolet. Kodissamme vallitsi idyllinen sisustuslehtitunnelma. Sukulaiset jatkoivat matkaansa ja saivat mitä olivat tulleet hakemaan. Saivat nähdä, miten sukulaispoika perheineen eli. Idyllistä leppoisaa kiiltokuvaelämää. Vastasiko se todellisuutta? No ei todellakaan!!!! Todellisuudessa meillä on kotona jatkuva perussotku. Lapset eivät aina muista laittaa takkejaan naulakoihin. Kun astuu sisälle, näkee kenkiä hujan hajan, takin ja toisenkin lattialla, parittomia sukkia, koulurepun, vähän villakoiria nurkissa, penkillä silitystä odottavia pyykkejä, keittiön pöytä usein pyyhkimättä, muutamia likaisia astioita pöydällä, parin päivän lehdet, lakastumassa oleva tarjoushintainen tulppaanikimppu, sohvatyynyjä lattialla ja sitä perushälinää mikä tekee meidän kodista kodin. Keskeneräisyyttä ja epätäydellisyyttä. Merkkejä siitä, että aika ei riitä ylläpitämään kulisseja pystyssä. Paitsi silloin kun vieraita tulee. Halutaan esitellä jotain parempaa. Jotain mikä ei vastaa todellisuutta. Miksi?

Osa 3. Tänään keskustassa kävellessäni katselin ihmisiä. Varmasti monia älyttömän mielenkiintoisia tarinoita käveli ohitseni. Miten olisikaan kiva tutustua uusiin ihmisiin. Niin kuin oikeasti. Mutta kuitenkin itsekin arastelen todella paljon paljastaa itsestäni. Pelkään kovasti että en kelpaakaan sellaisena kuin olen. Että saan ikävää arvostelua. Ja sitten sattuu. Joten valitsen etäisyyden, sulkeutuneisuuden ja tarkkailijan roolin. Olen aika ristiriitainen tyyppi. Tarkkailijaluonne, joka ei osaa keskustella normaalisti leppoisista teemoista vaan haluaisi mennä suoraan arkaluonteisiin asioihin.

Olen heikoimmillani normaalissa sosiaalisessa kanssakäymisessä. Smo-talk on painajaiseni. Työssäni nautin kun kulissit heitetään pois ja minulle tullaan puhumaan peräpukamista tai syöpähoidoista. Silloin ollaan jonkun todellisen äärellä. Pinnan alla. Ihmisyyden juurilla. Jokaisen ihmisen sisällä on paljon jotain, mitä ei yleensä tuoda esille. Ajattelen, että jokainen ihminen on kuin jäävuori. Se kuinka paljon vuoresta näkyy pinnan päälle riippuu meistä itsestämme. Toiset näyttävät vain ihan pienimmän kärjen, toiset hieman enemmän. Syitä itsensä piilottamiseen pinnan alle on varmasti monia. Ainakin häpeä ja samanlaisuuden paine. Minua jäi harmittamaan kovasti se, mitä kuvaa annoimme perheestämme mieheni sukulaisille. Annoimme pienen ripauksen kauniiksi maalattua kulissia. Vastalahjaksi saimme jotain samaa. Näimme miltä sukulaispariskunta näytti siististi kylään pukeutuneina. Varsin surullinen kohtaaminen. Jäävuoren huiput moikkasivat toisiaan. Pinnan alla olisi ollut monta mielenkiintoista tarinaa aidosta ihmisyydestä. Niitä emme kuitenkaan toisillemme paljastaneet.

Tätä samaa teemaa sivuttiin tällä viikolla Radio Deissä Ilta Lauran kanssa –lähetyksessä. Puhuttiin kuinka merkittävää on totta olemisen kokemus. Että ei tarvitse esittää muuta kuin mitä oikeasti on. Että saa rehellisesti olla täysin oma itsensä. Sellainen tunne on suurinta rakkautta. Olla täysin oma itsensä. Tarvittaessa myös muutokset lähtevät totta olemisen kokemuksesta, rehellisestä tunnustamisesta siitä minkälainen on. Ei myöskään voi epäonnistua jos tavoitteena on olla vain oma itsensä. Yhden keskustelijan kommentti oli ”naamarit pois ja ollaan totta! ”. Vähänkö se olisi hienoa! Että voitaisiin tässä elämässä elää paljaina, omina itseinämme. Yrittämättä esittää jotain muuta kuin mitä olemme. Tavoittelematta yleisiä ihanteita. Tuomitsematta myöskään muita sen takia, että eivät täytä yleisiä ihanteita. 

Miten voisin vaikuttaa siihen, että maailmasta tulisi parempi paikka, jossa ihmiset voisivat elää mahdollisimman avoimesti omina itseinään? Voisinko näyttää esimerkkiä olemalla itse avoin? Ehkäpä introvertille helpommin sanottu kuin tehty. Pitäisikö minun tai voisinko edes jotenkin muuttaa itseäni? Totuutta on myös tunnustaa, että minussakin asuu välillä arvosteleva ja varsin herkästikin erilaisuuden tuomitseva ihminen. Varsinkin jos erilaisuus on minun arvojeni vastaista. Jos sen sijaan, että tuijottaisin itseäni, kääntäisinkin katseeni lähimmäisiini ja miettisin kuinka ihania ja arvokkaita he voivatkaan olla omassa ainutlaatuisessa erilaisuudessaan. Myös he, joilla on erilaiset arvot kuin minulla.

Eräässä kristillisessä julkaisussa oli ajatus, joka sopinee jaettavaksi tässä. ”Tonight before you tuck yourself in for the night, say a little prayer that God will give you strength you need to accept people as they are, and to help us all be more understanding of those who are different from us” Eli jotakuinkin suomennettuna ”Tänään, ennen kuin käyt yöunille, lausu pieni rukous, että Jumala antaisi voimia hyväksyä ihmiset sellaisina kuin he ovat ja auttaisi meitä kaikki olemaan ymmärtäväisempiä heitä kohtaan, jotka ovat erilaisia kuin me”.

 Näihin ajatuksiin. Hyvää yötä kaikille! J