Elämän suorittamisesta

 

 

Miten haluat käyttää elämäsi? Yhden ihmiselon mittaisen elämän?

Tommy Hellsten on kirjoittanut termeistä human being ja human doing. Meidän pitäisi olla ihmisiä, human beingejä. Sanan mukaisesti ihan vaan olemaan tarkoitettuja. Sen sijaan monet meistä, minä mukaan lukien voivat sanoa muuttuneensa human doingeiksi, jotka kokevan olevansa elossa vain tehdessään ja suorittaessaan erilaisia tekemisiä. Itse olen viime syksystä lähtien saanut kirjattua avoimeen yliopistoon 20 op:n opinnot ja opiskelu jatkuu edelleen. Toki minulla on mielestäni hirveän hyvät perustelut opiskelulleni:

-En ole tyytyväinen nykyiseen työpaikkaani ja opiskelu parantaisi uuden työn saantia, jos minulla ei olisi muuta tekemistä kuin olla lasten kanssa, passivoituisin, saan kicksejä eli dopaamiinitasoni hyppäävät ylös kun näen opintosuoritteesta mitä olen saanut aikaiseksi – hyvä minä, olenkin varsin aikaansaava tyyppi! Lisäksi olen aidosti kiinnostunut opiskelemastani alasta. Kai sitä saa nyt uteliaisuuttaan opiskella sitä, mistä haluaa tietää lisää?

Mutta sitten se varjopuoli. Onhan se nyt ärsyttävää, että ei voi kirjastosta napata mielenkiintoista kirjaa matkaan, koska ei ehdi lukea kun pitää opiskella. Tai ettei voi illalla katsoa leffaa ihan vaan rentoutuakseni..kun pitää opiskella. Ja kun selaa Facebookkia niin tuntee syyllisyyttä…kun pitäisi opiskella.

Pelkään, että jos en opiskelisi, niin minut tuomittaisiin loppuiäkseni tekemään työtä, josta en nauti. Ja jos en opiskelisi, niin minua voitaisiin sanoa laiskaksi. Mieheni elätettävänä olevaksi kotona löysäilijäksi. Ei, sellainen kotiäiti en halua olla. Kaipaan epätoivoisesti arvostusta, en arvostelevia katseita.

Ja sitten se, että elämäni menisi ohi. Valuisi kuin hiekka tiimalasista. Yhtäkkiä aika olisi ohi. Lähdön aika. Siinä oli sitten se maanpäällinen elämä. Miten käytit sen? Röhnötitkö telkkarin edessä tappamassa arvokasta aikaa katsomalla Sohvaperunoita? Surffasitko ilta toisensa jälkeen netissä etsien elämään mielekkyyttä löytämättä sitä sieltä kuitenkaan? Jäikö Taru Sormusten Herrasta lukematta? Kävitkö koskaan Lapissa? Entä Roomassa?

Minä en ole koskaan kaivannut sitä, että pääsisin helpolla. Että saisin viettää elämäni riippukeinunussa köllötellen. Päinvastoin. Olen halunnut ottaa jaksamiseni rajoissa mahdollisimman paljon irti elämästäni. Paljon olen saanutkin aikaiseksi, mutta mitä sitten? Onko se tehnyt minusta paremman ihmisen? Toki voin sanoa, että kokemukseni ovat tehneet minusta rikkaamman, mutta tuskin siinä ihmisen hyvyys määritellään.

Raamatussa kerrotaan Martasta ja Mariasta, siskoksista, joista Martta oli kova touhottaja kun taas Maria vaan istuskeli paikallaan kuuntelemassa Jeesusta kun Jeesus oli kylässä. Marttaa ärsytti kun Maria ei auttanut häntä tarjoilujen kanssa. Silloin Jeesus vastasi Martalle:

"Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois.” Luuk. 10:41-42 Jos siis nyt tässä suorittamis – olemis –asiassa hakisi neuvoa Raamatusta niin enemmän kannustusta tulisi olemiselle, johon toki liittyy Jeesuksen kuunteleminen. Ja kyllä. Kaiken tekemiseni keskellä minulla ei ole ollut aikaa rukoukselle, saati Raamatun lukemiselle. Mutta joskuin sitten pitäisi niihinkin enemmän panostaa. Sitten päästäänkin toiseen Hellstenin käsitteeseen ”sitten-kun-elämään”. Sitä peliä olen pelannut koko aikuisuuteni. Nyt pinnistelen ja teen ahkerasti töitä. Sitten lepään kun saan tämän kurssin suoritettua, kun saan tämän kirppisprojektin hoidettua, kun saan nämä pensaat istutettua… ”Kuolema kuittaa univelat”. Sitä olen läheisilleni vitsaillut. Kaikkeen löytyy perustelut. Niin kuin edellä listasin, niin minulla on todella hyvät syyt jatkaa opiskeluja. Loppujen lopuksi kyse lienee pelosta. Jos en opiskelisi niin kelpaisinko uuteen työpaikkaan? Jo en opiskelisi ja olisi ihanan aikaansaava, niin vähentäisikö se rakkautta mieheni osalta? Näkisikö kukaan minua jos olisin vain human being? Jäisinkö ilman rakkautta? Minä, pieni rakkauden kerjäläinen, pelkäämässä, että hukun ja muutun näkymättömäksi. Yhdeksi monista. Merkityksettömäksi muiden silmissä. Nähkää minut! Hei täällä olen! Tässä on cv:ni! Kelpaanhan teille? Elämä ihmisenä voi olla raadollista. Miten olenkaan tähän ajautunut? Suorittamaan. Samalla kuitenkin unelmoin eläkeiästä. Jos edes kerran elämässä saisi olla vaan. Huomisesta ei voi kuitenkaan koskaan tietää. Viime aikoina kolmen ikäiseni elämä muuttui yllättäen kertaheitolla. Yksi sai sydänkohtauksen, yksi sairastui syöpään ja yksi joutui hoitokotiin aivotapahtuman seurauksena. Vaikka haaveilen leppoisista eläkevuosista, en voi kuitenkaan tietää, pääsenkö koskaan elämässäni niin pitkälle. Siitä syystä ei pitäisi elää ”sitten kun” -elämää. Edelleenkään en ajattele, että elämästä pitäisi nauttia lekotellen mahdollisimman paljon. Työnteko ja opiskelukin ovat ihan hyviä ja hyödyllisiä juttuja. Mutta kuitenkin, että osaisi laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. Kuinka paljon työhön tai opiskeluun kannattaa panostaa? Jos voisi antaa itselleen luvan nauttia myös pelkän olemisen hetkistä syyllisyyttä tuntematta. Ja mitä siihen rakkauteen tulee. Rakkaus kasvaa rakastamalla, sanotaan - ei suorittamalla to do –listaa.

 

 

Pääsiäistä kevyemmän kaavan mukaan

 

Pääsiäinen, kristillinen juhlapyhä, jota vietetään Jeesuksen ylösnousemuksen muistoksi. Kuka uskoo Jeesukseen ja ylösnousemukseen kuka ei, mutta sen ansiosta meillä on kaksi ylimääräistä vapaapäivää. Tänä vuonna tuntui, että pääsiäinen meni vähän ohi. Jotenkin oli laimea olo.

Perintönä omasta lapsuudestani olen tuonut meidänkin perheen pääsiäisaikaan virpomisoksien askartelun ja lasten virpomisreissuille lähettämisen ja/tai sukulaisten luona virpomassa käyttämisen. Pitkäperjantaita ollaan vietetty hillitysti kotioloissa ilman kavereiden näkemisiä ja pääsiäissunnuntaina lapset ovat päässeet herkuttelemaan pääsiäismunilla. Omassa lapsuudessani äiti soitti pianoa ja lauloi pääsiäisen aikaan pääsiäisvirsiä. Syötiin myös pääsiäisenä vähän hienommin.

Parina viime vuonna olen omalta osaltani aloittanut pääsiäiseen virittymisen toteuttamalla jollain tavalla paastonaikaa. Sen jälkeen on ollut kiva panostaa pääsiäisateriaan siitä huolimatta, että eihän sellaiset ”uudet ruoat” ole oikein lapsille maistuneet. Tänä vuonna kuitenkin panostukset olivat lähellä nollaa. Tänä keväänä olen täyttänyt vapaa-aikani opiskeluilla ja käsityöprojekteilla, mitkä aiheuttivat nyt kuormitusta ja stressiä enkä siksi jaksanut panostaa juurikaan pääsiäiseen. Toki nytkin toteutin ”välttämättömät” tekniset toiminnat kuten keräsin lapsille pajunoksat virpomisoksien koristeluun – kauheasti enempää en sen suhteen sitten tehnytkään. Lapset saivat melko keskenään koristella oksansa. Koronarajoituksista huolimatta kierrätettiin lapset virpomassa ovella sukulaiset. Pienellä kireydellä autoin lapsia myös istuttamaan rairuohonsa.

Tämän vuoden pääsiäisaterialla meillä oli lasten toiveesta ruokana tortilloja. Ei mitenkään ”pääsiäismäistä”, mutta en nyt vaan jaksanut panostaa sen erikoisempaan. Pääsiäisaterian jälkeen toteutin lapsille perinteisen pääsiäismunien etsinnän. Ja siinä se meidän pääsiäinen sitten oli. Kristillinen näkökulma pääsiäisen viettoon loisti poissaolollaan.

Edellisinä vuosina ollaan perinteisesti käyty lasten kanssa palmusunnuntaina kirkossa laulamassa Hoosiannaa ja joskus ollaan käyty myös pääsiäispäivän jumalanpalveluksessa. Viime vuonna kuunneltiin perheen kanssa Kohti kolmatta aamua –kuunnelma pääsiäisajan tapahtumista. Se oli tosi hyvä ja nosti pääsiäisen merkityksen hienosti esille. Tänä vuonna luonnollisesti kirkossa käynnit jäivät koronan takia välistä. Täytyy sanoa, että kun pääsiäisestä riisuu kristillisen sanoman pois ja jäljelle jää pääsiäismunat niin kyllä on pääsiäinen aika laimea juhla. Muutama ylimääräinen vapaapäivä on kyllä kiva, mutta kyllä Jeesuksen kutsuminen mukaan pääsiäisen juhlintaan nostaa vaan tunnelman paljon korkeammalle tasolle!

No, ehkä tämäkin pääsiäisen viettotapa piti ehkä vaan kokea. Toivon mukaan ensi vuonna osaan tehdä taas vähän parempia valintoja. Opiskelu on kivaa ja antoisaa johonkin pisteeseen saakka, mutta pakonomainen suorittaminen kertoo itsestäni jotain, mistä voisin joskus myöhemmin kirjoittaa enemmän. Toivon mukaan ensi vuonna kirkot olisivat taas auki ja pääsisimme perheen kanssa liittymään muun kristikansan mukana yhdessä iloitsemaan siitä, että Jeesus nousi kuolleista ja voitti kuoleman vallan ja sen uskomalla meitä odottaa hulppeat juhlat kun aikamme maanpäällä päättyy. Kiitos Jeesus, oot niin paras!!!! I love you!!! <3