Takkikriisi

Takkikriisi Kävin tänään kaupoilla. Tarkoitus oli ostaa uudet kengät, mutta en sitten löytänyt mieleisiä ja kengät jäivät ostamatta. Kaupoissa kulkiessa kuitenkin iskin silmäni sattumalta ihanaan takkiin. Sovitinkin sitä. Takki oli trendikäs ja sopi loistavasti neljänkympin kriisiini, jossa yritän kynsin hampain pitää kiinni ajatuksesta, että olen vielä nuori. Mutta tarvitsinko oikeasti tuota takkia? Minulla oli ihan hyvä talvitakki entuudestaan. Kaupan takki oli ihana valkoinen, todella arka tosin likaantumaan. Takin kanssa pitäisi kiertää pihalla aina enemmän tai vähemmän kuraiset lapsemme kaukaa. Takki oli myös todella lyhyttä mallia. Palelisin varmasti herkästi vyötärön alueelta sen kanssa ja tällaiselle vilukissalle yksikin ylimääräinen paleleva alue on liikaa. Mutta näytin kivalta takin kanssa. Trendikkäältä. Kerrankin. Ja todella harvoin löydän kaupasta vaatteita, joista tykkään. Kävin kovaa vääntöä ostopäätöksestä pääni sisällä. Mutta entä jos asiaa miettii vähän syvällisemmin: Olisiko moraalisesti oikein ostaa takki? Kyllähän ihmisen täytyy talvella takkia käyttää.  Mutta minulla tosiaan oli ennestään jo ihan hyvä takki. Milloin sitten käyttäisin uutta takkia? Silloin kun takin ei tarvitsisi kamalasti suojata kylmältä eikä minun tarvitsisi varoa kuraisia lapsia. Esim. ostoksilla käydessä. Jotta näyttäisin hyvältä ja trendikkäältä. Kuinka tärkeää minulle oli näyttää hyvältä ja trendikkäältä ostoskeskuksessa? Olisiko se takin hinnan arvoista? Hieman kipeältä kyllä tuntui tehdä päätös, mutta päätin jättää takin kauppaan. Kuinka paljon kristitty saa panostaa ulkonäköönsä? Elämme Suomessa hyvinvoinnin keskellä. Meistä monella on varaa laittaa rahaa kampaajakäynteihin, kosmetologiin, trendikkäisiin vaatteisiin, joilla käydään vain näyttäytymässä ihmisten ilmoilla ja monet treenaavat myös personal trainerin kanssa itselleen täydellisen kropan. Onko suhteellisuuden tajumme sumentunut kun ympärillämme ”kaikki muutkin” tekevät samoin? Onko ok panostaa rahallisesti ulkonäköön, koska ulkonäköä arvostetaan niin kovasti yhteiskunnassamme? Jatkuvasti törmään myös eri hyväntekeväisyysjärjestöjen pyyntöihin lahjoittaa rahaa hyvään tarkoitukseen. Tuntuu, että olen alkanut yhtä useammin tuntenut moraalisen piston sisälläni jos valitsen käyttää rahani johonkin ei niin ehdottoman tärkeään. Pidän kauniista tavaroista ja kyllä minulle merkitsee millaisiin vaatteisiin pukeudun. Mutta entä kaikki osattomat ihmiset ympäri maailmaa? Afrikan nälkää näkevät lapset, Pohjois-Korean vankileireillä olevat? Kaikki, jotka eivät ole vielä kuulleet Jeesuksesta?  Ja minä mietin, että olisiko ok ostaa trendikäs näyttäytymistakki? Mutta sitten kuitenkin… en kai voi kaikkia rahojanikaan laittaa hyväntekeväisyyteen? Tässä yhteydessä tulee mieleen Raamatun kertomus Lesken rovosta Markus 12: 41-44  "Jeesus istuutui vastapäätä uhriarkkua ja katseli, kuinka ihmiset panivat siihen rahaa. Monet rikkaat antoivat paljon. Sitten tuli köyhä leskivaimo ja pani arkkuun kaksi pientä lanttia, yhteensä kuparikolikon verran. Jeesus kutsui opetuslapset luokseen ja sanoi heille: "Totisesti: tämä köyhä leski pani uhriarkkuun enemmän kuin yksikään toinen. Kaikki muut antoivat liiastaan, mutta hän antoi vähästään, kaiken mitä hänellä oli, kaiken mitä hän elääkseen tarvitsi." Ja toinen kohta: Matt 19: 21-26 Jeesus sanoi hänelle: ”Jos tahdot olla täydellinen, niin mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille. Silloin sinulla on aarre taivaissa. Tule sitten ja seuraa minua.” Mutta kun nuorukainen kuuli nämä sanat, hän lähti surullisena pois, sillä hänellä oli paljon omaisuutta. Silloin Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Totisesti: rikkaan on vaikea päästä taivasten  valtakuntaan. Minä sanon teille: helpompi on kamelin mennä neulansilmästä kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan.” Kun opetuslapset kuulivat tämän, he olivat ihmeissään ja kysyivät: ”Kuka sitten voi pelastua?” Jeesus katsoi heihin ja sanoi: ”Ihmiselle se on mahdotonta, mutta Jumalalle on kaikki mahdollista.” Omaisuuden lahjoittaminen köyhille ei siis ole pelastumiskysymys, mutta silti lähimmäisen rakastaminen on se, mihin Jeesus meitä kutsuu. Onko lähimmäisen rakkautta laittaa kolehtiin 10€ kaatopaikalla elävien lasten auttamiseksi ja seuraavana päivänä maksaa 70€ siitä, että saa muutettua hiustensa värin pirteämmäksi?  Itse ainakin myönnän jatkuvasti sortuvani vastaavaan. Ja tähän ei voi muuta kuin huokaista pettymyksestä itseeni. Kuinka onkaan vaikea laittaa omia ja maailman köyhien tarpeita järjestykseen sen mukaan mihin rahani käytän! Tähän en kovista pohdinnoistani huolimatta ole keksinyt selkeää vastausta. Niinpä päätän tämän blogitekstin rukoukseen. Rakas Jeesus,  anna minulle viisautta käyttää rahani oikein, sinun tahtosi mukaisesti. Anna minulle antelias sydän niin, että voisin iloiten jakaa omastani tarvitseville. Kaikki mitä minulla on, olen lahjaksi Sinulta saanut.  Aamen.