Vähän kummallinen minä

Ajattelin tässä päivityksessä vähän avata itseäni, koska tapani ajatella ja kokea heijastuu jossain mielessä varmasti kaikkiin muihinkin kirjoituksiini. Kerron siitä kuinka koen omaavani piirteitä erityisherkkyydestä ja add:stä. Kukaan ulkopuolinen ei ole minua diagnosoinut. Joku voisi sanoa, että olen tehnyt vääriä tulkintoja itsestäni. Tulevaisuudessa saatan itsekin todeta olleeni väärässä joissain tulkinnoissani. Kuitenkin se, mitä nyt kirjoitan kertoo siitä miten tällä hetkellä koen itseni.

Kun ensimmäisen kerran kuulin erityisherkkyydestä, ajattelin, että minua se ei kosketa. Ajattelin termin liittyvän hiljaisiin ja rauhallisiin ihmisiin, joiden aistit ovat erityisen herkkiä. Toki minusta joinain hetkinä sellainenkin puoli löytyy, mutta pääsääntöisesti en kokenut rypeväni herkkyydessä. Tarvittaessa osaan olla varsin ärhäkkä enkä kokenut omaavani mitenkään erityisen voimakkaita aisteja. Siitä huolimatta jokin minussa veti muutaman kuukauden ajan tuon termin puoleen. Tein erityisherkkyystestin ja sain melko korkeat pisteet. Vastausvaihtoehtojen tulkinnasta riippuen olin testin perusteella joko erityisherkkä tai aivan rajoilla. Kun tutustuin erityisherkkyyteen enemmän, opin, että erityisherkille yhteistä on vain aistiärsykkeiden ja tiedon syvällinen prosessointi, tunne-elämän voimakkuus ja emotionaalinen reaktiokyky, kuormittumisalttius sekä tarkka havainnointikyky. Kaikki paitsi viimeinen kohta kolahtavat kohdallani.

Erityisherkkyys ei poissulje persoonallisuuden piirteitä ja erityisherkkä voi olla yhtälailla introvertti tai extrovertti. Lisäksi erityisherkät jaotellaan vielä elämyshakuisiin ja ei-elämyshakuisiin. Nimenomaan elämyshakuinen ominaisuuteni sai minut aluksi epäilemään erityisherkkyyttäni. Kun sain käsiini Janna Satrin kirjan Sisäinen lepatus, koin suuren harppauksen itseni ymmärtämisessä. Monet alitajuisesti tunnistamani ominaisuuteni saivat luvan nousta virallisten ominaisuuksieni joukkoon ilman häpeää. Minulla oli vihdoin lupa olla todella voimakkaasti tunteva, itkuherkkä, nauruherkkä, yliempaattinen, pää täynnä rönsyileviä ajatuksia, sain kuormittua, kaivata omiin oloihin, rakastaa syvällisiä keskusteluja, inhota pinnallisuutta, tuntea oksentamisen tarvetta kun ajatukset ahdistavat ja stressaantua vuorovaikutustilanteissa kun aistit ylivirittyneinä yritän tehdä tulkintoja keskustelukumppanin eleistä.

Erityisherkkiä on joidenkin tutkimusten mukaan 15-20% ihmisistä. En siis kuulu tässä asiassa enemmistöön, mutta en äärimmäiseen vähemmistöönkään. Erityisherkkyyden löytyminen auttoi minua ymmärtämään pitkään alitajunnassa olleen ajatuksen: en ole samanlainen kuin suurin osa ihmisistä. Jollain käsittämättömällä tavalla olin pitkän aikaan kokenut olevani jollain lailla kummallinen. Lisäksi voimakkaat tunnekokemukset olivat ”minun juttu” ja varsinkin itkuherkkyyteni takia olin joutunut kasvattamaan tietynlaisen kuoren päälleni, jotten olisi joutunut herkkyyteni kanssa tilanteisiin, jolloin olisin alkanut itkeä julkisesti ja samalla tehnyt itsestäni oudon ylireagoivan myös toisten ihmisten silmissä.

Voimakkaiden tunnekokemusteni takia olen kokenut oloni usein turvattomaksi. Siinäpä yksi syy, miksi menin ihastumaan ihanan tasaiseen ja turvalliseen mieheen, joka ilmeisestikään ei ole itse erityisherkkä. Toki erilaiset tavat kokea asioita ovat aiheuttaneet ajoittain pieniä kuoppia yhteiselle avioliiton taipaleellemme, mutta edelleen olen vankasti sitä mieltä, että ainakin minä tällaisena ”tuuliviirinä” tarvitsen rinnalleni juuri oman mieheni kaltaisen ”tasaisen tylsän” puolison.

Erityisherkkyyteni tunnistaminen antoi paljon ymmärrystä itseni lisäksi myös miehelleni. Olemme käyneet monet keskustelut erilaisia tavoistamme kokea asioita ja edelleen tuntuu, että olemme keskeneräisiä omien itsejemme ja toinen toisemme ymmärtämisessä. Mutta silti: ihanaa olla vasta matkalla! Ihanaa tietää, että vielä 12 yhteisen vuoden jälkeen saamme innoissamme oppia tuntemaan omaa rakasta puolisoa vielä paremmin. Syventää tuntemusta ja sitä kautta syventää myös rakkautta.

Tasaisen puolisoni rinnalla huomaan ajoittain omien tunnekokemusteni tuntuvan aivan erityisen voimakkailta ja oudoiltakin. Mieheni on kertonut kokeneensa ajoittain sääliä siitä, että joudun kärsimään niin voimakakista tunteista. Totta, onhan se todella tuskaa kun negatiiviset tunteet vyöryvät päälle ja täyttävät koko senhetkisen tietoisuuden. Mutta silti, vastapainona kyky kokea positiivisia tunteita. Se on jotain niin käsittämättömän ihanaa, että olen ainakin toistaiseksi ollut valmis maksamaan hinnaksi sietää ajoittaisia musertavia ahdistuksen, häpeän, surun ja vihan tunteita.  Itse olen sitä vastoin tuntenut sääliä miestäni kohtaa, joka on joutunut jäämään paitsi sellaisista äärettömän ilon, innostuksen ja onnen tunteista, jotka lennättävät minut pilviin.

Neurologiassani on erityisenherkkyyden lisäksi myös muita ”erityisiä” piirteitä. Jossain vaiheessa olin aika vakuuttunut, että minulla olisi ollut myös add eli tarkkaavaisuushäiriö ja olin jos saanut esitutkimuksissa lähetteen jatkotutkimuksiin kun sitten kuitenkin päätin keskeyttää prosessin. Ei siitä sen enempää. Joka tapauksessa add-piirteisiin liittyen minulla on keskittymisvaikeuksia ja haasteita jokapäiväisten asioiden hoitamisessa. Lisäksi olen ihan mahdoton lahopää. Nämä ominaisuudet ovat aiheuttaneet minulle lukemattoman määrän pikkuvaikeuksia, mutta toisaalta esim. lahopäivyys mahdollistaa myös hyvässä mielessä asioiden unohtamisen ja sitä kautta vähentää kuormittumistani. Ehkä lahopäivyys on peräti elimistöni puolustuskeino kun aivot tuppaavat kuormittua monista rönsyilevistä ajatuksista. Teen myös työtä, jossa olisi hyvä mahdollisuus tuoda vaikeat tilanteet ajatuksissa mukana kotiin, mutta yleensä työasiat pyyhkiytyvät päästäni sen sileän tien kun astun ulos työpaikan ovesta ja ihan muut ajatukset valtaavat tietoisuuteni.

Koen siis olevani monin tavoin ”outolintu”. Nuorempana pidin todellisena ongelmana sitä, että en ollut kuten muut ja kovasti yritin muuttaa itseäni. Nyt kuitenkin olen melko hyvin hyväksynyt, että Jumala on luonut minut juuri tällaiseksi ja yritän nähdä ominaisuuteni lahjana Jumalalta. Vaikka nykyään osaan olla kiitollinenkin erityisherkkyydestäni ja vahvoista tunteista, en kuitenkaan ajattel olevani parempi ihminen kuin muut. Toisaalta, en myöskään huonompi. Erilaisuus on rikkautta ja vahvat tunteet rikastuttavat minun elämää. Tunteet eivät kuitenkaan määritä uskoani. Jumala on suuri ja muuttumaton siitä huolimatta onko minulle hyvä vai huonopäivä. Jumalan valtavaan rakkauteen ei myöskään vaikuta koenko minäkin päivänä olevani lähellä vai kaukana Jumalasta. Sellaiseen Jumalaan on ihana tukeutua aivan jokaisena päivänä.