On paljon oppia ja opettajaa

Olen pitkään painiskellut sellaisen asian kanssa, miten kristinuskon sisällä voi olla niin vahvoja oppiristiriitoja. Miten eri ihmiset kokevat todella vahvasti Jumalan tahdon olevan joku tietty asia, mutta näiden ihmisten opetukset ovat sitten keskenään vahvasti ristiriidassa. Jos molemmat ovat aidosti rukoilleet ja avautuneet Jumalan edessä ja pyytäneet Jumalaa näyttämään tahtonsa niin miten he saavat keskenään ristiriitaiset vahvat vastaukset Jumalalta? Näitä opetuksia he sitten opettavat seurakunnissaan ehdottomina Jumalan tahtoina ja rivien välistä tuomitsevat vahvasti toisin ajattelijat. Miksi Jumala on antanut meille elämän ohjekirjaksi kirjan, jota voi tulkita ristiriitaisella tavalla? Ja entä kun kirja ja sydän ovat ristiriidassa? Joskus vaan tuntuu, että en saa kiinni jonkin lakikohdan rakkaudellisesta puolesta ja tuntuisi kovin rakkaudettomalta alkaa paasata lakia särkyneelle ihmiselle. Pitääkö paaduttaa tunteet ja kylmästi seurata oppia?


Olen todella kokenut huonoa omaatuntoa siitä, että Raamatussa on tiettyjä opetuksia, joihin en ole pystynyt kantaa ottamaan ja valitsemaan puoltani vaan jäänyt välimaastoon epätietoisuuteen kellumaan. En tiedä kuinka suuren synnin siinä teen, mutta nyt ajattelen, että parempi myöntää oma epävarmuus opetuksista kuin alkaa kovaan ääneen paasaamaan jotain itselle kovasti ristiriitaa aiheuttavaa opetusta ihan vaan sillä perusteella, että "minusta tuntuu, että tämä on Jumalan tahto ja siksi olen varma, että tämä on Jumalan tahto". En tarkoita, että minulle olisi tärkeintä miellyttää toisia ihmisiä vaan pelkään myös sitä, että niinkin epävarma kuin olen ajatuksissani, en halua ottaa riskiä, että jakaisin väärin tulkitsemaani opetusta eteenpäin toisille ihmisille.


Tuskin seurakuntien opettajatkaan ensisijaisesti ajattelevat, että opettavat niin kuin itsestä tuntuu oikealta, vaan koska Raamattu sanoo niin. Tosi asia vaan on, että Raamattua todella voi tulkita eri tavoilla. Jännä asia on myös se, miten joihinkin opetuksiin suhtaudutaan todella kynnyskysymyksinä esim. homous Room 1:26-27, mutta sitten toiset opetukset tunnutaan kokonaan sivuutetun kuten naisten pään peittäminen 1. Kor 11:5-7. Kuka päättää tai kuka voi ottaa vastuuta päätöksestä, mitkä kohdat Raamatussa voidaan selittää sen aikaiseen kulttuuriin kuuluvina ja mitkä ikuisiksi ajoiksi tarkoitettuna ohjeena tai peräti lakina? En todella tiedä mitä minun pitäisi noista edelle mainitsemistani kohdista ajatella, mutta haluan luottaa, että Jumala ja Jumalan rakkaus ovat suurempia kuin ihmisen epävarmuus oppikohtien äärellä.


Varsinkin Radio Deitä kuunnellessani törmään usein vahvoihin opettajiin, joille tuntuu olevan hyvin selkeää mikä missäkin asiassa on Jumalan tahto. Itselleni tällaisia opetuksia kuunnellessani lähtee usein ainakin ihan pikkuisen nousemaan karvat pystyyn. Varsinkin jos opetetaan jotain, mikä ei ihan vastaa omaa käsitystäni siitä miten asiat ovat. Itse toimin puheissani ja kannan ilmaisuissani aika varovasti. Pelkään ehkä luonnostaankin aika paljon virheiden tekemistä ja sitä, että väärillä sanavalinnoissa työntäisin tietämättömiä ihmisiä entistä kauemmaksi Jumalasta. Niinpä päätösten tekemiseen ja kantani ilmaisemiseen joudun käyttämään paljon harkintaa. Tuntuu jännältä, miten kaikki ihmiset eivät toimi samalla tavalla, vaan toisille kannan ottaminen on helppoa kuin voiveitseen tarttuminen. Uskon kyllä, että monien  pappien ja muiden seurakunnan opettajien kannat ja puheet ovat pitkän Raamatun opiskelun ja rukoilemisen tulosta, mutta ehdottomia opetuksia kuulen myös riviseurakuntalaisten suusta.


Kerran törmäsin jännään ajatukseen siitä, että uskossaan epävarmat ja vasta uskoon tulleet ovat usein ehdottomampia ajatuksissaan kuin kauemmin uskossa olleet. Itsekin voin kyllä myöntää että koko elämäni ajan uskossa kasvaneena en koe uhkaksi oman ymmärtämättömyyteni myöntämistä Jumalan suuruuden edessä. Päin vastoin, koko ajan tuntuu jopa paremmalta ymmärtää kuinka pieni ja ymmärtämätön todella on ja miten Jumala tuntuu koko ajan suuremmalta oman pienuuteni rinnalla. Sellaisen suuren Jumalan käsiin tuntuu todella hyvältä jäädä pienenä lepäämään.