Pois omasta kuplasta

Tällä kertaa en kirjotakaan itsestäni vaan blogikirjoituksen päähenkilö on tuttavani Laura (nimi muutettu). Lauraan tutustuin suurin piirtein 15 vuotta sitten kristittyjen nuorten aikuisten porukassa. Sittemmin Lauran elämä kulki kristinuskon parista uskonnottomuuden suuntaan. Nyt Laura ilokseni vastasi myöntävästi kun kysyin häntä vastaamaan blogiani varten syvällisemmistä elämään liittyvistä kysymyksistä. Haastattelulla en tavoittele kristittyjen ja uskonnottomien vastakkainasettelua vaan enemmänkin sitä, että hyppäisin pois omasta kuplastani ja antaisin teille lukijoillenikin mahdollisuuden sukeltaa eri tavalla ajattelevan ihmisen ajatusmaailmaan. Ole hyvä Laura! 

1) Millainen ilmapiiri uskonnollisuuden /hengellisyyden kannalta lapsuuden kodissasi oli?

Ihan lapsesta saakka rukoilin aina iltaisin, koska muuten en saanut unta iltaisin. Olen tapakristillisestä perheestä, jossa kristinuskoon suhtauduttiin pääasiassa positiivisesti. Jo pienenä opin iltarukoilemisen ja minun lapsuuden kaverit olivat uskovaisia. Vanhemmilleni uskonto ei ole ollut mitenkään hirveän suuressa roolissa elämässä, mutta kävin mm. seurakunnan päiväkerhossa. Isoäitini oli uskonnollinen ja hän vei minua kinkereihin ja opetti rukouksia ja virsiä. 

2) Mikä sai sinut aikoinaan kiinnostumaan kristinuskosta?

Olin kavereiden kautta heti aktiivinen seurakuntanuori rippikoulun jälkeen. Sen jälkeen menin osalliseksi isostoimintaan ja muuhun seurakunnan toimintaan (nuorten illat, Maatan näkyvissä- festivaalit) Ajattelin silloin, että koen jotain "pyhää" ja kristinusko tuntui turvalliselta ja houkuttelevalta ja vastasi myös omaan identiteetti-kysymykseen nuoruuden etsintävaiheissa. Minua oli koulukiusattu, koska olin hyvin kiltti tyttö ja muut kaverit osallistuivat kaikenlaisiin "biletyksiin" ja sitten seurakunnassa koin olevani omani kaltaisten seurassa. Luterilaisessa kirkossa minua silloin ärsytti, että suuri osa nuorista tuntui suhtautuvan välinpitämättömästi kristinuskoon. Minulle tuli hetki, jolloin kaipasin jotain enemmän ja siksi kiinnostuin myös helluntaiseurakunnan toiminnasta. Siellä koin vahvaa yhteisöllisyyttä. Se kuitenkin alkoi minusta tuntua myös ahdistavalta, koska siellä oli aika tarkkoja määritelmiä siitä, millainen kuuluisi olla. En puhunut kielillä enkä ollut erityisen "pyhä". Jo tuolloin minua hämmensi eettiset kysymykset, joista pohjimmiltani koin vahvasti ajattelevani eri tavalla. Tuntui, että minun olisi pitänyt kieltää nämä erilaiset ajatukset ja samaistua ja suoraan vastaanottaa se muotti, jonkalainen kuului olla. 

3) Mikä oli parasta silloin kun olit mukana kristittyjen porukoissa?

Uskonnosta itsestään olen kokenut vahvasti turvallisuuden tunnetta, joka on varmaan ollut se syy, miksi se on minua kiinnostanut. Varsinkin murrosikä tuntui minusta kovin hämmentävältä ajalta oman identiteettini etsinnän kanssa, johon uskonto antoi vastauksia. Koin yksinäisyyttä, johon seurakunnasta sain kavereita ja vahvaa yhteisöllisyyden tunnetta. 

4) Mitä uskossa oleminen mielestäsi tarkoittaa? Piditkö itseäsi uskovaisena?

Uskossa oleminen tuolloin tarkoitti mielestäni sitä, että turvaa Jumalaan ja yrittää elää hänen tahtonsa mukaisesti. Helluntaiseurakunnassa puhuttiin paljon myös uudestisyntymisestä, joka minun luottamusta Jumalaan horjutti, koska uskoni oli ollut vain luottamusta Jumalan olemassaoloon. En kokenut mitään valtavaa muutosta tai hetkeä, jolloin olisin tullut uskoon, täyttynyt Pyhästä Hengestä ja tehnyt parannusta tms. 

5) Mikä sai sinut luopumaan kristinuskosta?

Minua alkoi ahdistaa aluksi eettiset keskustelut, joista olin eri mieltä syvimmällä sisimmässäni ja koin, että jouduin esittämään, että ajattelen joistakin asioista niin, kuin on määrätty, että kuuluu ajatella. Tällaisina asioina mm. homoseksuaalisuus, esiaviollinen seksi, ajatusta siitä, että joutuuko ne, jotka eivät usko helvettiin. En saanut ajatusta helvetistä sopimaan ajatukseen rakastavasta Jumalasta. Myös ajatus evoluutioteoriasta ei mahtunut uskoon. Ehkä ennen sitten olin nämä kysymykset vain ohittanut tai pyrkinyt ajattelemaan niin kuin seurakunnassa on opetettu. Sittemmin en myöskään enää kokenut samanlaista tarvetta samaistua uskovaisten joukkoon. Ryhdyin myös ajattelemaan, että tieteellinen maailmankuva antaa varsin paljon vastauksia, siihen miten maailma on syntynyt jne.

6) Minkä varaan (nykyään) turvaat elämäsi jos sinulle tulee tunne, että olet vaikeuksissa /vaikeassa elämäntilanteessa?

Turvaan elämässäni rakkaisiini, ystäviini ja ajatukseen siitä, että elämä kantaa. 

7) Mitä ajattelet Jumalasta nykyään?

Olen agnostikko ja ajattelen, ettei Jumalan olemassaolosta voi kukaan tietää.

8) Mietitkö koskaan vaihtoehtoa, että Jumala ja/tai kristinuskon opetukset olisivat sittenkin totta?

Varmasti minulla voi olla elämän ahdistuksissa hetkiä, jolloin haluaisin, että Jumala olisi olemassa ja vastaisia ja auttaisi. En kuitenkaan pysty luottamaan, että näin tapahtuisi.

9) Mitä nykyään ajattelet kristinuskosta ja ihmisistä, jotka uskovat kristinuskon opetuksiin?

Minulle uskonnonvapaus on tärkeä arvo. Jokainen saa ajatella asioista, niin kuin itse haluaa. Minua eniten eniten se, jos joku perustelee vaikka sitä, millaiseksi Suomen laki kuuluisi kirjoittaa kristinuskon tai seurakuntien opetuksilla. Mielestäni jokainen saa muodostaa itselleen omat elämänsä säännöt ja ohjenuorat, mutta ei kukaan voi niitä yleisiksi, kaikille sopiviksi säännöiksi asettaa. Se rajoittaa muiden oikeuksia.

10) Mitä ajattelet kuolemasta?

Ajattelen, että kuolema on kaiken loppu. Sitä en pelkää, koska sen jälkeenhän ei ole mitään, mitä tarvitsisi pelätä. Eniten minua kuolemassa pelottaa se kuolemishetki, että jos joutuu kokemaan kovia kipuja tai kärsimystä. Kristinusko vastaa minusta erittäin huonosti kuolemanpelkoon, koska siinähän opetetaan, että ihminen, joka ei usko, joutuu kuoleman jälkeen helvettiin. Mielestäni tämä on suurempi ahdistuksen kuin toivon lähde.

11) Mitä opetat lapsillesi uskonnoista /kristinuskosta?

Olemme keskustelleet lasten kanssa siitä, että on olemassa erilaisia uskontoja ja ihmiset eivät tiedä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Olen sanonut, etten itse usko Jumalaan. Kun lapsellani on ollut myös voimakkaita kuolemanpelko ahdistuksia, niin olen kuitenkin sitten puhunut myös taivaasta ja ajatellut, että ei kai siihen taivaaseen uskominen mitään haittaakaan, jos se sillä hetkellä lasta lohduttaa. Että hän saa sitten aikuisena itse muodostaa näistä asioista käsityksensä. Varsinkin, kun lapselle ei tarvitse puhua helvetistä.

12) Minkä ajattelet olevan elämän tarkoitus?

Mielestäni elämällä ei välttämättä ole mitään kaikille yhteistä tarkoitusta. Minulle elämäntarkoitus on olla hyvä äiti ja puoliso sekä ystävät ja elämä itsessään.

13) Voitko kuvitella mitään, mikä saisi sinut valitsemaan uudestaan kristinuskon (mitä pitäisi tapahtua sitä ennen)?

Koska ajatukseni on, että kun kukaan ei voi tietää, onko Jumalaa olemassa niin jos uskoo kristinuskon Jumalaa, niin samalla voi elämään kuulua myös epäuskoa. Samoin voi olla tilanteessa, että ei usko kristinuskoon, että mieleen kuitenkin tulee ajatuksia, että entä jos se Jumala onkin olemassa. Eli en usko, että epäuskoisuudesta voi päästä eroon, kun kukaan ei kuitenkaan voi tietää. 

14) Mitkä ovat tärkeimmät arvosi?

Tärkeimmät arvoni ovat rakkaus muita ihmisiä kohtaan. Oma perhe, ystävät ja läheiset. Sekä ylipäätään heikompien ja sorrettujen puolesta puhuminen ja heidän oikeuksien puolesta taisteleminen. Hyväksyntä ihmisiä ja erilaisuutta kohtaan. Se että muita ihmisiä tulee kohdella hyvin. 

15) Mitä haluaisit sanoa uskossa oleville ihmisille?

En erityisesti halua sanoa mitään. Nettikeskusteluissa voi sanominen kärjistyä ja riitautua. Mutta jos oikeasti kohtaa toisen ihmisen, niin ei sillä ole niin väliä uskooko tämä vai ei. Kohtaan ihmiset ihmisenä ja jokainen ihminen on erilainen oli uskovainen tai ei.