Täyttä ymmärrystä vailla


8-vuotias tyttäreni sanoi eräänä päivänä ”Äiti mä en ymmärrä tätä elämää”. Voi rakas lapseni, minun teki mieli sanoa, minäkään en ymmärrä!

Mutta voi kuinka haluaisin ymmärtää! Mikä tämän koko elämän juttu on? Miten Jumala oikein toimii suhteessa ihmisiin? Onko Jumala läsnä ihan koko ajan? Mikä on rukoilun merkitys? Riittääkö hiljainen huokaus? Onko rukous tehokkaampi jos sen rukoilee yhdessä ystävän kanssa? Onko seurakunnan yhteinen esirukous vielä tehokkaampi? Kuuleeko Jumala paremmin jos saman asian tuo rukouksessa esille useana päivänä? Entä jos vielä paastoaisi päälle? Välillä jotkut ihmiset ovat yhtäkkiä tulleet ajatuksissa minun mieleeni. Silloin olen rukoillut heidän puolestaan. Auttaako Jumala vain jos ihmisen puolesta on rukoiltu? Jos en olisi rukoillut niin eikö Jumala olisi auttanut ja johdattanut näitä ihmisiä?

En epäile etteikö rukous toimisi. Avoin rukousyhteys Jumalan kanssa on ihana kokemus. Mutta miten tämä rukousjuttu menee? Jotenkin vaan haluaisin ymmärtää!

Entä sitten johdatus elämässä. Jumala on varmasti tiennyt syntymästäni lähtien miten elämäni tulee menemään, mutta miten Jumala ohjailee meitä ihmisiä? Minä olen pyytänyt Jumalalta johdatusta ja että ohjaisi minut tekemään mielensä mukaisia valintoja ja uskon kyllä, että kaikki koituu minun parhaakseni, vaikka ajoittain elämä tuntuu upottavassa suossa rämpimiseltä. Näin Raamatussa luvataan. Mutta miten Jumala vaikuttaa niiden ihmisten elämään, jotka eivät Jumalan johdatusta ole pyytäneet? He, jotka eivät ole saneet elämässään samanlaista lähtökohtaa kuin minä, että olisivat syntyneet kristittyyn perheeseen, jossa äiti piti pyhäkoulua? Itse en ihan koe, että minun uskoni olisi oma hieno saavutukseni ja uskonnottomassa kodissa kasvaneen ateistin uskomattomuus hänen omaa tyhmyyttään. Emmehän me ole olleet samalla viivalla tekemässä uskon ratkaisujamme! Mutta siitä huolimatta olemme molemmat Jumalalle äärettömän rakkaita. Ihan hävettää kuinka helpolla olen oman uskoni edellytykset saanut. Ja sekin on loppujen lopuksi Jumalalta lahjana tullut. Miksi Jumala on ollut minua kohtaan niin hyvä, mutta lähimmäiselleni ei ole uskon lahjaa antanut? Ja entä lähimmäiseni, joka luopui uskostaan kun koki uskonasiat negatiivisiksi? Miksei Jumala koskettanut häntä niin vahvasti uskossa ollessaan, että usko olisi juurtunut syvälle ja pysynyt siellä? Miksi Jumala antaa toisille vahvoja ilmestymisiä ja kokemuksia itsestään, toisille rauhallisen luottamuksen ilman ihmeitä ja toisille ei mitään mikä saisi aikaan tai ylläpitäisi uskoa?

Tiedän kyllä. Jumala on tarkoituksella jättänyt itsensä salatuksi. Meidän ihmisten ei kuulu vielä ymmärtää. Mutta sitäkin suuremmalla syyllä tuntuu, että haluaisin olla puolustamassa heitä, jotka eivät ole uskon lahjaa saaneet ja jotka peräti vastustavat kristinuskoa. Miksei Jumala kirkasta itseään heille, mutta joillekin pakanoille kuten Paavalille hän antoi vahvan todistuksen itsestään ja ”pakotti” uskomaan Itseensä?  

Mutta kyllä tähän tietämättömyyteen tuntuu vaan vaikealta suostua. Kun niin haluaisin ymmärtää! Haluaisin toimia oikein, mutta läheskään aina en ymmärrä miten minun missäkin hetkessä pitäisi toimia. Välillä ei edes tajua mikä on oikein ja mikä väärin. Ja kun monet työt tai menemiset painavat päälle samaan aikaan, mikä minun pitäisi niistä valita. Ja valitseminen, mitä tuskaa sekin minulle aiheuttaa.

Entäpä sitten  kaikki mielenterveyden häiriöt? Kuka on Jumalan silmissä sairas ja kuka terve? Kenen mieltä on syytä muuttaa lääkkein? Onko ahdistusta syytä turruttaa lääkkein? Entä jos ahdistuu tämän maailman menosta ja ahdistus olisikin kutsu tulla Jumalan eteen pyytämään apua? Voiko tuollaista ikinä edes ehdottaa ahdistuksesta kärsivälle? Entä kehitysvammaiset? Entä omaan voimaansa sairastuneet? Lasketaanko sellaista sairaudeksi? Katsooko Jumala viimeisellä tuomiolla sormien välistä täyttä ymmärrystä vailla olevia ihmisiä? Emmekö me kaikki ihmiset loppukädessä ole Jumalan edessä ”täyttä ymmärrystä vailla”? Entä todella huonoista lähtökohdista tulevat?

Mitä Jumala odottaa ihmisiltä maan päällä? Entä jos on väsynyt ja uupunut, mitä Jumala heiltä odottaa? Missä suhteessa ihminen saa levätä ja missä suhteessa tehdä töitä? Jos ei jaksa tai huvita käydä kirkossa niin onko se merkki riittämättömästä uskosta? Kuinka paljon ihmisen pitäisi tehdä töitä uskonsa vahvistamiseksi? Millainen usko on riittävää?

En tiedä kuinka paljon muut uskovat miettivät tällaisia kysymyksiä. Jotenkin ainakin radiossa ja kirkossa esillä olevat kristityt tuntuvat olevan melko vakuuttuneita siitä mitä Jumala sanoo. Minulla kulkee sisälläni rinta rinnan vahva rakkaus ja luottamus Jumalaan, mutta myös kysymysten, ihmettelyn ja kyseenalaistamisenkin kavalkadi. Pääasiassa minulla on turvallinen olo Jumalan hoidossa, mutta välillä tulee hetkiä kuin tuuliajolla olisi.

Jumala on hyvä ja oikeudenmukainen. Minun ei ehkä pitäisi näin paljon miettiä asioita, joista Jumala ei ole nähnyt hyväksi antaa meille tarkempaa tietoa. Vai löytyisikö näihin kysymyksiin vastaus jos lukisin Raamatun läpi? Onko tällainen kysymysten määrä merkki siitä, että on ollut laiska siinä mitä Raamatun tutkimiseen tulee? Entä aikana kun Raamattua ei ollut käännetty kansan kielelle eikä kirjanpainantaa keksitty? Mitä silloin odotettiin hyviltä kristityiltä? Nyt kun meillä on mahdollisuus tutkia Raamattua omalla äidinkielellämme niin onko se meidän velvollisuus? Vaaditaanko tämän päivän kristityiltä enemmän mitä vaadittiin 500v sitten?

Muuan lainopettaja halusi panna Jeesuksen koetukselle. Hän kysyi: "Opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta saisin omakseni iankaikkisen elämän?" Jeesus vastasi hänelle: ”Mitä laissa sanotaan? Mitä sinä itse sieltä luet?” Mies vastasi: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Jeesus sanoi: ”Oikein vastasit. Tee näin, niin saat elää”. (Luuk. 10: 25-28)

Kristinuskon ydin on rakastamisessa. Sama kehotus rakastaa Jumalaa ja lähimmäistä koski ensimmäisiä kristittyjä, heitä, jotka eivät voineet itse lukea Raamattua ja sama käsky koskee edelleen meitä 2000-luvun ihmisiä, jotka on opetettu kyseenalaistamaan kaikkea kuulemaamme. Rakastaa Jumalaa ja rakastaa lähimmäisiä, ihan kaikkia ihmisiä. Tuossa Raamatun kohdassa minua kosketti myös erityisesti se, että Jumalaa tulisi rakastaa koko ymmärryksellänsä. Omaa ymmärrystä enempää ei vaadita.

Tyttäreni kanssa kävimme ihan hyvän keskustelun siitä, miten ihan kaikkea ei voikaan ymmärtää. Onneksi äitinäkin saan tunnustaa lapselleni, että äideillekin on ihan ok olla ymmärtämättä. Taivaassa sitten saamme varmasti vastauksen kaikkeen siihen, mitä olemme maan päällä ihmetelleet. Siihen asti täytyy vaan sietää tätä ymmärtämättömyyttämme.

Herra, anna minulle riittävästi ymmärrystä jotta voisin elää sellaista elämää, mitä Sinä olet minulle tarkoittanut. Auta minua ymmärtämään sen mitä sinä haluat minun ymmärtävän. Tämänkin huoleni asioiden ymmärtämättömyydestä haluan jättää sinulle. Kiitos että johdatat ja pidät hyvää huolta. Aamen.

1 kommentti:

  1. Hei,löysin tänään blogisi hakiessani ajatuksia aiheesta esirukous. Luin tämän tekstin ekana ja pysähdyin - miten osaat sanoittaa kysymyksesi kipeän kauniisti ja tajusin että näitä samojahan minäkin mietin! Ajatella! Muutaman muun tekstisi luin saman tien ��. Toivottavasti sinulle ja perheellesi kuuluu kaikkea hyvää, viimeisimmästä postauksesta on näköjään jokunen kuukausi.Kiitos näistä kirjoituksista!

    VastaaPoista

Tulla omaksi itseksi

Tämän blogin yhteydessä olevassa kohdassa ”tietoja minusta” kerron yhdeksi tavoitteekseni tulla sellaisesi, millaiseksi Jumala minut loi. Tu...