8-vuotias tyttäreni sanoi eräänä päivänä ”Äiti mä en ymmärrä
tätä elämää”. Voi rakas lapseni, minun teki mieli sanoa, minäkään en ymmärrä!
Mutta voi kuinka haluaisin ymmärtää! Mikä tämän koko elämän
juttu on? Miten Jumala oikein toimii suhteessa ihmisiin? Onko Jumala läsnä ihan
koko ajan? Mikä on rukoilun merkitys? Riittääkö hiljainen huokaus? Onko rukous
tehokkaampi jos sen rukoilee yhdessä ystävän kanssa? Onko seurakunnan yhteinen
esirukous vielä tehokkaampi? Kuuleeko Jumala paremmin jos saman asian tuo
rukouksessa esille useana päivänä? Entä jos vielä paastoaisi päälle? Välillä
jotkut ihmiset ovat yhtäkkiä tulleet ajatuksissa minun mieleeni. Silloin olen
rukoillut heidän puolestaan. Auttaako Jumala vain jos ihmisen puolesta on rukoiltu?
Jos en olisi rukoillut niin eikö Jumala olisi auttanut ja johdattanut näitä
ihmisiä?
En epäile etteikö rukous toimisi. Avoin rukousyhteys Jumalan
kanssa on ihana kokemus. Mutta miten tämä rukousjuttu menee? Jotenkin vaan
haluaisin ymmärtää!
Entä sitten johdatus elämässä. Jumala on varmasti tiennyt
syntymästäni lähtien miten elämäni tulee menemään, mutta miten Jumala ohjailee
meitä ihmisiä? Minä olen pyytänyt Jumalalta johdatusta ja että ohjaisi minut
tekemään mielensä mukaisia valintoja ja uskon kyllä, että kaikki koituu minun
parhaakseni, vaikka ajoittain elämä tuntuu upottavassa suossa rämpimiseltä. Näin
Raamatussa luvataan. Mutta miten Jumala vaikuttaa niiden ihmisten elämään,
jotka eivät Jumalan johdatusta ole pyytäneet? He, jotka eivät ole saneet
elämässään samanlaista lähtökohtaa kuin minä, että olisivat syntyneet
kristittyyn perheeseen, jossa äiti piti pyhäkoulua? Itse en ihan koe, että minun uskoni olisi oma hieno saavutukseni
ja uskonnottomassa kodissa kasvaneen ateistin uskomattomuus hänen omaa tyhmyyttään.
Emmehän me ole olleet samalla viivalla tekemässä uskon ratkaisujamme! Mutta
siitä huolimatta olemme molemmat Jumalalle äärettömän rakkaita. Ihan hävettää
kuinka helpolla olen oman uskoni edellytykset saanut. Ja sekin on loppujen
lopuksi Jumalalta lahjana tullut. Miksi Jumala on ollut minua kohtaan niin
hyvä, mutta lähimmäiselleni ei ole uskon lahjaa antanut? Ja entä lähimmäiseni,
joka luopui uskostaan kun koki uskonasiat negatiivisiksi? Miksei Jumala
koskettanut häntä niin vahvasti uskossa ollessaan, että usko olisi juurtunut
syvälle ja pysynyt siellä? Miksi Jumala antaa toisille vahvoja ilmestymisiä ja
kokemuksia itsestään, toisille rauhallisen luottamuksen ilman ihmeitä ja
toisille ei mitään mikä saisi aikaan tai ylläpitäisi uskoa?
Tiedän kyllä. Jumala on tarkoituksella jättänyt itsensä
salatuksi. Meidän ihmisten ei kuulu vielä ymmärtää. Mutta sitäkin suuremmalla
syyllä tuntuu, että haluaisin olla puolustamassa heitä, jotka eivät ole uskon
lahjaa saaneet ja jotka peräti vastustavat kristinuskoa. Miksei Jumala kirkasta
itseään heille, mutta joillekin pakanoille kuten Paavalille hän antoi vahvan
todistuksen itsestään ja ”pakotti” uskomaan Itseensä?
Mutta kyllä tähän tietämättömyyteen tuntuu vaan vaikealta
suostua. Kun niin haluaisin ymmärtää! Haluaisin toimia oikein, mutta läheskään
aina en ymmärrä miten minun missäkin hetkessä pitäisi toimia. Välillä ei edes
tajua mikä on oikein ja mikä väärin. Ja kun monet työt tai menemiset painavat
päälle samaan aikaan, mikä minun pitäisi niistä valita. Ja valitseminen, mitä
tuskaa sekin minulle aiheuttaa.
Entäpä sitten kaikki
mielenterveyden häiriöt? Kuka on Jumalan silmissä sairas ja kuka terve? Kenen
mieltä on syytä muuttaa lääkkein? Onko ahdistusta syytä turruttaa lääkkein? Entä
jos ahdistuu tämän maailman menosta ja ahdistus olisikin kutsu tulla Jumalan
eteen pyytämään apua? Voiko tuollaista ikinä edes ehdottaa ahdistuksesta
kärsivälle? Entä kehitysvammaiset? Entä omaan voimaansa sairastuneet?
Lasketaanko sellaista sairaudeksi? Katsooko Jumala viimeisellä tuomiolla
sormien välistä täyttä ymmärrystä vailla olevia ihmisiä? Emmekö me kaikki
ihmiset loppukädessä ole Jumalan edessä ”täyttä ymmärrystä vailla”? Entä
todella huonoista lähtökohdista tulevat?
Mitä Jumala odottaa ihmisiltä maan päällä? Entä jos on väsynyt ja
uupunut, mitä Jumala heiltä odottaa? Missä suhteessa ihminen saa levätä ja
missä suhteessa tehdä töitä? Jos ei jaksa tai huvita käydä kirkossa niin onko
se merkki riittämättömästä uskosta? Kuinka paljon ihmisen pitäisi tehdä töitä
uskonsa vahvistamiseksi? Millainen usko on riittävää?
En tiedä kuinka paljon muut uskovat miettivät tällaisia
kysymyksiä. Jotenkin ainakin radiossa ja kirkossa esillä olevat kristityt
tuntuvat olevan melko vakuuttuneita siitä mitä Jumala sanoo. Minulla kulkee
sisälläni rinta rinnan vahva rakkaus ja luottamus Jumalaan, mutta myös
kysymysten, ihmettelyn ja kyseenalaistamisenkin kavalkadi. Pääasiassa minulla on
turvallinen olo Jumalan hoidossa, mutta välillä tulee hetkiä kuin tuuliajolla
olisi.
Jumala on hyvä ja oikeudenmukainen. Minun ei ehkä pitäisi näin
paljon miettiä asioita, joista Jumala ei ole nähnyt hyväksi antaa meille
tarkempaa tietoa. Vai löytyisikö näihin kysymyksiin vastaus jos lukisin
Raamatun läpi? Onko tällainen kysymysten määrä merkki siitä, että on ollut
laiska siinä mitä Raamatun tutkimiseen tulee? Entä aikana kun Raamattua ei
ollut käännetty kansan kielelle eikä kirjanpainantaa keksitty? Mitä silloin
odotettiin hyviltä kristityiltä? Nyt kun meillä on mahdollisuus tutkia
Raamattua omalla äidinkielellämme niin onko se meidän velvollisuus? Vaaditaanko
tämän päivän kristityiltä enemmän mitä vaadittiin 500v sitten?
Muuan lainopettaja halusi panna
Jeesuksen koetukselle. Hän kysyi: "Opettaja, mitä minun pitää tehdä,
jotta saisin omakseni iankaikkisen elämän?" Jeesus vastasi hänelle:
”Mitä laissa sanotaan? Mitä sinä itse sieltä luet?” Mies vastasi: ”Rakasta
Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja
koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Jeesus sanoi:
”Oikein vastasit. Tee näin, niin saat elää”. (Luuk.
10: 25-28)
|
Kristinuskon ydin on rakastamisessa. Sama kehotus
rakastaa Jumalaa ja lähimmäistä koski ensimmäisiä kristittyjä, heitä, jotka
eivät voineet itse lukea Raamattua ja sama käsky koskee edelleen meitä
2000-luvun ihmisiä, jotka on opetettu kyseenalaistamaan kaikkea kuulemaamme.
Rakastaa Jumalaa ja rakastaa lähimmäisiä, ihan kaikkia ihmisiä. Tuossa Raamatun
kohdassa minua kosketti myös erityisesti se, että Jumalaa tulisi rakastaa koko
ymmärryksellänsä. Omaa ymmärrystä enempää ei vaadita.
Tyttäreni kanssa kävimme ihan hyvän keskustelun siitä,
miten ihan kaikkea ei voikaan ymmärtää. Onneksi äitinäkin saan tunnustaa
lapselleni, että äideillekin on ihan ok olla ymmärtämättä. Taivaassa sitten
saamme varmasti vastauksen kaikkeen siihen, mitä olemme maan päällä
ihmetelleet. Siihen asti täytyy vaan sietää tätä ymmärtämättömyyttämme.
Herra, anna minulle riittävästi ymmärrystä jotta voisin elää
sellaista elämää, mitä Sinä olet minulle tarkoittanut. Auta minua ymmärtämään
sen mitä sinä haluat minun ymmärtävän. Tämänkin huoleni asioiden
ymmärtämättömyydestä haluan jättää sinulle. Kiitos että johdatat ja pidät hyvää
huolta. Aamen.
Hei,löysin tänään blogisi hakiessani ajatuksia aiheesta esirukous. Luin tämän tekstin ekana ja pysähdyin - miten osaat sanoittaa kysymyksesi kipeän kauniisti ja tajusin että näitä samojahan minäkin mietin! Ajatella! Muutaman muun tekstisi luin saman tien ��. Toivottavasti sinulle ja perheellesi kuuluu kaikkea hyvää, viimeisimmästä postauksesta on näköjään jokunen kuukausi.Kiitos näistä kirjoituksista!
VastaaPoista