Helmikuussa
kirjoitin tässä blogissa aiheesta ”Miksi uskon”. Kun päätin aiheesta
kirjoittaa, en arvannut kuinka setulisi ravistelemaan uskon identiteettiäni.
Ajattelen, että olen saanut elää ihanan pitkän aikaa varsin viattomassa lapsen
uskossa. Minulla ei ole tullut syitä kyseenalaistaa sitä, mitä lapsena opin
pyhäkoulussa, sitä mitä koulun uskonnon tunneilla kerrottiin ja sitä mitä
seurakunnassa olen kuullut. Koin vahvasti, että kaikki mitä opetettiin, antoi
eväitä onnellisempaan elämään. Ja näin itseasiassa ajattelen edelleenkin.
Kristinusko edustaa minulle hyvää, mitä on mielekästä tavoitella.
Nyt
kuitenkin kun perusteellisesti päätin pohtia miksi oikeastaan uskon ja miten
uskontoani markkinoisin kristinuskoa tuntemattomalle ihmiselle, jouduin ihan
uuden näkökulman eteen. Mistä saatoin tietää, että Jumala ja Raamatun kertoma
olisi todella, TODELLA totta? Kuulun niiden ”autuaitten” joukkoon, joista
Johanneksen evankeliumissa kerrotaan ”Jeesus
sanoi hänelle: ”Sinä uskot, koska sait nähdä minut. Autuaita ne, jotka uskovat,
vaikka eivät näe”. Joh. 20:29. Minä en ole saanut mitään yliluonnollisen
järisyttävää kokemusta Jumalasta elämäni aikana. Uskoni on hiljaista
luottamusta ja epätoivoista kaipausta täydellistä rakkautta kohtaan. Joku voisi
kenties sanoa, että olen säälittävä tapaus, joka ei kestä todellisuutta ja
hakee lohtua kuulemastaan vanhasta sadusta.
Blogipohdintani
seurauksena pysähdyin ensimmäisen kerran ehkä ikinä todella tarkastelemaan
uskoani objektiivisesti. Lapsen usko sydämessäni on alkanut kasvaa ja
vahvistunut, mutta edelleen uskossani on lapsenkaltaista viattomuutta ja ehkä
naiiviuttakin. Nyt kuitenkin, ihan viime aikoia olen huomannut yhä useammin
havahtuneeni pohtimaan uskoni kyseenalaistamista.
Myös
elämäntilanteeni on kannustanut tähän pohdintaan. Tähän asti elämäni on ollut
Jumalan kanssa käsi kädessä taivaltamista. On ollut vaikeitakin hetkiä, mutta
aina olen kokenut saaneeni lohdun siitä, että Jumala näkee minut, kuulee rukoukseni
ja johdattaa kulkuni kohti onnellisempia päiviä. Nyt kahden vuoden ajan olen
kokenut, että onnellisimmat päivät ovat olleet menneisyydessä. Uskoni tulevaan
hyvään on alkanut horjua. Monet unelmani ovat toteutuneet ja muutaman vuoden
ajan on tuntunut, että olen seissyt paikallani jotain odottamassa. En vaan
tiedä mitä. Olen aika eläväinen ihminen ja tällainen paikallaan odottelu e
tunnu minulle sopivan. Tuntuu, että elämä valuu hukkaan kun en ole elämässä
sitä täysillä. Olen rukoillut paljon näiden viimeisten vuosien aikana. Olen
kokeillut erilaisia rukoustekniikoita. Olen ääneen huutanut Jumalalle, olen
huokaillut, itkenyt, hiljentynyt rauhassa puhumaan ja kuuntelemaan Jumalaa
useat 30 min. työmatkani autossa, illalla ennen kukahtamista olen pyytänyt
Jumalaa johdattamaan elämääni ja aamulla herätessäni olen pyytänyt siunausta
rakkaimmilleni ja pyytänyt Jumalaa mukaan päivän töihin.
Kuulin
vuosia sitten Pascalin peliteoriasta, jolla ihan viime kädessä voin uskossa roikkumiseni
perustella, vaikka heikko uskon motiivi se toki olisikin:
·
Jos Jumala on olemassa ja uskoo Jumalaan, voitto on
mahdollisimman suuri
·
Jos Jumalaa ei ole, mutta uskoo häneen, saa kuitenkin
suojakseen perhettä yms. suojelevia käskyjä ja jännittävämmän elämänkaaren,
vaikka häviäisikin hetkellisissä nautinnoissa
·
Jos Jumala on, mutta ei usko Häneen, häviää suurimman
kuviteltavissa olevan tappion verran
·
Jos Jumalaa ei ole eikä usko Häneen, ei häviä mitään –
muttei myöskään voita.
Eli
tämän mukaan usko kannattaa aina. Omalla kohdallani, kun jostain syystä
edelleen koen vahvasti olevani uskossa, kysymykseen tulevat nuo kaksi ylintä
kohtaa. Jos Jumala on olemassa (mitä en oikeastaan epäilekään), saan hymyillen,
itkien ja nauraen jatkaa matkaa siihen suuntaan, mihin koko elämän ajan olen
johdatettuna ollut kulkemassa. Jos taas Jumalaa ei jostain syystä olisikaan, en
kuitenkaan koe menettäväni mitään. Usko rikastuttaa elämääni ja niin kuin
tuossa ylempänä jo kirjoitin, antaa eväitä onnellisimpaan elämään.
Varmasti
minulla on viime vuosina kasvua tapahtunut, mutta edelleen jotain järisyttävää
tunnun kaipaavani. Jumala, oletko siellä? Miksi olet hiljaa?
Samaan
tahtiin kun olen pohtinut, mitä jos Jumalaa ei olekaan olemassa, olen tuntenut
pistoja sydämessäni. Kuinka huono kristitty olenkaan kun kehtaan maailman
Luojaa ja elämäni Herraa epäillä???!!! Mutta sittenkin: Jos Jumala on yhtään
niin suuri kuin vajaalla ymmärrykselläni pystyn edes jotenkin kuvittelemaan
niin eikö Jumala ja Jumalan suuri rakkaus sulkisi sisälleen lempeästi myös
tämän pienen ihmisen epäilyt? Onneksi minulla on Raamatussa kaltaiseni kyseenalaistaja,
Jeesuksen opetuslapsi, Tuomas.
Toiset
opetuslapset kertoivat hänelle: ”Me
näimme Herran.” Mutta Tuomas sanoi: ”En usko. Jos en itse näe naulanjälkiä
hänen käsissään ja pistä sormiani niihin ja jos en pistä kättäni hänen
kylkeensä, minä en usko.” Viikon kuluttua Jeesuksen opetuslapset olivat taas
koolla, ja Tuomas oli toisten joukossa. Ovet olivat lukossa, mutta yhtäkkiä
Jeesus seisoi heidän keskellään ja sanoi: ”Rauha teille!” Sitten hän sanoi
Tuomaalle: ”Ojenna sormesi: tässä ovat käteni. Ojenna kätesi ja pisä se
kylkeeni. Älä ole epäuskoinen, vaan usko!” Silloin Tuomas sanoi: ”Minun herrani
ja Jumalani!” Joh 20:24-28.
Ei
Jeesus vastannut Tuomakselle ”senkin epäilijä, paha ihminen, joudut tästä
syystä kadotukseen”. Sen sijaan Jeesus antoi Tuomakselle hänen toivomansa
todistuksen itsestään ja lisäsi perään tuon kohdan, jota jos edellä lainasin: ”Sinä uskoit, koska sait nähdä minut.
Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe.” Jeesuksen omien joukossa on
tilaa myös epäilijöille.
Herra,
anna anteeksi kärsimättömyyteni! Teidät, että välillä epäilen sinua, ole silloinkin
kansani! Todella haluan uskoa, että tälläkin vaiheella on tarkoitus. Ole
kanssani jokaisena päivänä ja kulje rinnallani. Jos näet kohdallani
tarpeelliseksi, anna minulle tarvitsemani todistus Itsestäni. Jos et näe
todistusta tarpeelliseksi, anna minulle voimia uskoa ilman sellaista. Ja
lopuksi Jaakko Löytyn laulun sanoin: ”Kaukaa sinua hain. Nyt on pyyntöni vain:
pidä minusta kiinni, kunnes kasvosi nään. Aamen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti