Kahdessa eri valossa

Luin sunnuntaina (13.6.2021) Helsingin Sanomista Ville Parikan kolumnin, jossa hän kertoi hassun hauskasta sattumasta kuinka oli saanut veroehdotuksessa saman verran mätkyjä kuin mitä hänen maksamansa kirkollisvero olisi ollut. Ilmeisen tapakristittynä Ville lähti pohtimaan miksi ylipäänsä maksaa kirkollisveroa kun ei kirkon palveluitakaan käytä. Hän kyseli toimintansa syitä yliopisto- ja kisapappi Leena Huoviselta ja Kirkko ja kaupunki-lehden päätoimittajalta ja papilta Jaakko Heinimäeltä. Pienen pohdiskelun jälkeen lopputulemana Ville totesi, että päätti raamatullisen totuuden sijasta keskittyä mätkyjen välttämiseen. Näin ollen taas kerran tuli esille Helsingin Sanomien kanta kristinuskon hömppää kohtaan.

Seuraavana päivänä Radio Dein aamuohjelmassa Herätyksessä kävi vierailulla Lauri-niminen mies. Lauri oli näkövammainen ja kertoi ohjelmassa hieman taustaa sokeutumiselleen. Lauri oli aikoinaan varusmiespalveluksessa ollut lataamassa kranaatinheitintä kun siinä oli tapahtunut toimintahäiriö ja kranaatti oli räjähtänyt käsiin ja kasvoille. Samalla sekunnilla kun kranaatti räjähti, Lauri koki ruumiista irtautumisen. Hän koki kuinka käsittämätön paha voima veti häntä maan sisälle, paikkaan, jonne hän valtavassa pelossa tiedosti, ettei halunnut johtua. Lauri oli lapsena käynyt pyhäkoulua, mutta unohtanut sittemmin uskon asiat muiden kiinnostusten tullessa tilalle. Tuossa kauhun kokemuksen hetkessä Laurille kuitenkin nousi mieleen muistin sopukoista pyhäkoulussa kuulemansa seikka ”Hädän hetkellä pyydä avuksesi Jeesusta”. Kun Lauri lausui mielessään pelkän nimen ”Jeesus”, paha voima lakkasi vetämästä Laurin pimeään ja hän siirtyi äärettömään kirkkaaseen paikkaan, jossa näki muurin ja sen edessä tunnisti edesmenneitä läheisiään. Laurin täytti ihana rauha ja onnellisuus ja hän olisi halunnut jäädä kyseiseen paikkaan. Seuraavassa hetkessä Lauri sai kuitenkin saattajan, joka toi hänet takaisin omaan ruumiiseensa. Lauri koki, että hänen aikansa ei vielä ollut tullut vaan hänen piti ensin elää maanpäällinen elämänsä, jotta voisi sen aikana tutustua paremmin Jeesukseen.

Tässäpä siis kahden erilaisen ihmisen kaksi erilaista näkökulmaa uskon asioihin. Ville USKOO, että uskon asiat ovat hömppää ja esimerkillään ilmeisesti haluaa jakaa tätä uskonsa ilosanomaa myös Hesarin lukijoille. Lauri taas USKOO, että Jeesus ja Taivas ovat totta ja kuoleman jälkeen pääsemme käsittämättömän ihanaan paikkaan jos vaan valitsemme Jeesuksen elämämme herraksi.

En tiedä millaisia ajatuksia sinulle tästä tulee (olisipa kiva kuulla!), mutta minä koen, että omaa mieltäni lämmittää paljon, paljon enemmän uskoa Laurin tarinaan. Villen asenteessa, joka tukeutuu teknisiin ja todistettuihin faktoihin (tai siis siihen, mitä tieteellä ei kyetä todistamaan) on sellaista kyynisyyttä mukana, että eipä oikein lämmitä mieltä tämä saarna: ”kristinusko on hömppää, kirkkoon kuuluminen on turhaa ja elämän onni on säästyä mätkyjen maksamiselta”.

Oli miten oli, taas kerran tuli mieleen ajatus, kuinka hurjaa olisi koko tälle yhteiskunnalle jos totuus todella löytyisikin Raamatusta ja niin monet ihmiset ihan tietoisesti hylkäävät sen ja heittävät siitä vitsiä. Tällä hetkellä eletään kuitenkin aikakautta, jossa tieteelliselle todistukselle annetaan kovasti painoarvoa (eikä siinä mitään, itsekin arvostan tutkittua tietoa) ja se mitä tiede ei pysty tässä hetkessä todistamaan, ei ole olemassa (mikä kuitenkin kertoo vain tieteen rajallisuudesta) Omasta mielestäni tällainen tiedeuskovaisuus on varsin köyhä tapa täyttää käsityksensä elämästä. Se on myös hyvin rajallinen näkemys, koska tieteen viisaudet päättyvät kun kuolema tulee vastaan. Jos elämää olisikin kuoleman jälkeen niin ”Tieteen kootuilla fraaseilla” ei kovin pitkälle matkaisi jos toiveena olisi päästä sinne mukavampaan paikkaan viettämään ikuisuus.

Jotain siinä kuitenkin on, että Raamattuun uskominen tuntuu vaikealta. Onko se yleinen ilmapiiri, jossa uskoon tulleita pidetään epävakaina ja realiteettien ulkopuolelle joutuneina säälittävinä höynähtäjinä? Ja että tärkeintä on, ettei kukaan yhdistäisi itseä kuulumaan siihen joukkoon? Ja ylipäänsä jos lukee Raamattua ja jää kiinni siitä, että uskon asiat tuntuvat oikeilta niin onko siinä vaarana menettää kasvonsa toisten ihmisen edessä, vai tuntuuko kuitenkin koko kristinuskon maailma niin oudolta ja vieraalta, että siitä haluaa pysyä varmuuden vuoksi etäämmällä? Joka tapauksessa totuus on olemassa eikä se muutu sen perusteella mitä minä tai sinä ajattelemme asiasta. Haluatko ajatella kuin Ville vai miltä tuntuisi uskoa Laurin kokemukseen? Onko toinenkin totuus kuin se, minkä tässä ja nyt näemme?  

PS.  Jos kuoleman rajan kokemukset kiinnostavat niin niistä on tehty mielenkiintoinen kirja: John Burke: Taivaan rajalla.