Suhteellista

 

Sosiaalinen elämä muodostuu suhteista. On parisuhde, ystävyyssuhteita, äiti-lapsi-suhteita, työnantaja-alainen-suhteita ja monia muita suhteita. Suhteen kai voisi määritellä olevan jotain mitä on kahden ihmisen välissä. Wikipedia määrittelee ihmissuhteen jokin tyyppiseksi yhteydeksi kahden tai useamman ihmisen välillä ja että ihmissuhteiden synty ja ylläpito edellyttävät vuorovaikutusta ja kommunikaatiota.

Itse huomaan, että nyt neljänkympin paremmalla puolella ruuhkavuosia eläessä monet ystävyyssuhteet ovat jääneet vähän taka-alalle. Saan kuitenkin olla onnellinen tietäessäni, että todelliset ystäväni ovat olemassa vaikka en heitä näe kuin kerran pari vuodessa. Ystävyyssuhteille onneksi tuntuu riittävän muutamat hedelmälliset keskustelut vuoden aikana olivat ne sitten puhelimessa tai Whatsappissa.

Avioliitto ja äiti-lapsi-suhteet muodostavat minun pääsääntöisen sosiaalisen kanssakäymisen tämän hetkisessä elämäntilanteessani. Nämä perheensisäiset suhteet voivat herkästi tuntua itsestäänselvyyksiltä. Miehen kanssa kerran tahdottiin rakastaa toisiamme ja siinä hän aamusta toiseen herää uuteen päivään viereltäni. Samoin aamusta toiseen herättelen samoja lapsia, lähetän heitä kouluun, väännetään läksyjen tekemisestä, ruoan syömisestä, puhelinajoista ja kaikesta tavalliseen arkeen liittyvästä. Melko luottavaisin mielin voin ajatella, että kyllä mieheni ja lapseni elämässäni pysyvät, vaikken kauheasti asian eteen töitä tekisikään. Kuitenkin sen olen oppinut, että elämä noiden ”itsestään selvien” tyyppien kanssa on paljon, paljon antoisampaa kun vuorovaikutus toimii paremmin ja kun suhteiden hoitamiseksi on tehnyt töitä. Aviomieheni kanssa ollaan todettu monesti, että suhteemme tekee aaltoliikettä: Kun suhteemme voi hyvin, ei koe tärkeäksi keskustella suhteen hoitamisesta ja vähitellen huomaamme ajautuvamme etäämmälle toisistamme. Jossain vaiheessa erimielisyydet nousevat pintaan, riitelemme, sitten sovimme ja sen jälkeen suhde taas loistaa.. ..kunnes se lakkaa loistamasta, jotta taas keskustelisimme ja saisimme suhteen loistamaan.

Samoin lasten kanssa jos hoitaa arjen vain teknisesti: laittaa, ruokaa, kuljettaa harrastuksiin ja patistelee illalla nukkumaan niin jotain todella hienoa jää puuttumaan. Paljon rikkaampaa äiti-lapsi-elämää saa kun viitsii panostaa suhteisiin: juttelee rauhassa lasta askarruttavista asioista, silittelee selkää, yllättää lapset leipomuksilla, lähtee lasten kanssa retkelle tai osoittaa positiivista kiinnostusta lapsen elämää ja ajatuksia kohtaan.

Tällä viikolla lasten kanssa tuli puheeksi mitä kristinusko tarkoittaa. Usko ei ole vain Jumalan olemassa oloon uskomista. Kyllähän Raamatun mukaan Saatanakin uskoo ja tietää Jumalan olevan olemassa, mutta olisi aika absurdia väittää Saatanan olevan uskossa. Raamatussa sanotaan, että ihminen pelastuu eli pääsee Taivaaseen kun uskoo, että Jeesus on kuollut syntien puolesta. Kuitenkin pelkästään teknisesti tuon uskominen ei välttämättä vielä tuo eloa ja kipinää uskon elämään.

Jumala kutsuu ihmistä suhteeseen itsensä kanssa. Ihan niin kuin suhteet toisiin ihmisiin, myös suhde Jumalaan vaatii hoitamista. Itse olen huomannut usein, että olen jättänyt suhteeni Jumalaan hoitamatta. Olen käyttänyt tästä ilmaisua ”nostanut Jumalan varaston hyllylle odottamaan”. Niinä hetkinä elämäni on tuntunut jotenkin tekniseltä suorittamiselta ja elämästä on tuntunut puuttuvat jotain tärkeää. Niissä elämän vaiheissa kun olen hoitanut uskoani ottamalla Jumalan mukaan jokapäiväiseen elämääni, jutellut Jumalalle kuin parhaalle ystävälle, lukenut Raamattua ja pitänyt korvani auki siinä mitä Jumala haluaa puhua minulle, niin uskon elämäni on ollut paljon rikkaampaa ja antoisampaa. Kovasti toivoisin, että myös lapseni oppisivat lähestymään Jumalaa kuin parasta ystävää. Luo ihanaa perusturvaa hauraaseen ihmismieleen saada tiedostaa, että vierellä kulkee ystävä, joka rakastaa, ohjaa elämää ja pitää huolta vaikka elämän tie veisi millaiseen tilanteeseen tahansa. Jumala ei tyrkytä itseään meille vaan odottaa ja kaipaa, että me kutsuisimme hänet mukaan elämäämme. Niin kuin muutkin suhteet, myös Jumala-suhde edellyttää vuorovaikutusta. Suhdetta Jumalaan on vaikea parantaa ilman vuorovaikutusta ja kommunikaatiota.

Tosinaan kuitenkin Jumalaan ja Jumalan rakastavaan huolenpitoon uskominen on vaikeaa. Silloin myös Jumala-suhteen hoitaminen tuntuu hirveän vaikealta, vaikka silloin suhdetta nimenomaan pitäisi hoitaa. Sellaisena hetkenä tuntuu hyvältä tietää, ettei Jumala vaadi mieltä epätäydellisiltä ihmisiltä väkinäistä yrittämistä. Heikon uskon kanssa voi kuiskata hiljaa rukouksen Petri Laaksosen laulun sanoin:

Silloin kun en itse

jaksa uskoa

Kun on sydämeni

liekki hiipuva,

Tule sinä Jeesus,

usko minussa,

Pimeyteni valtaa

Taivaan valolla.