Miten haluat käyttää elämäsi? Yhden
ihmiselon mittaisen elämän?
Tommy Hellsten on kirjoittanut
termeistä human being ja human doing. Meidän pitäisi olla ihmisiä, human beingejä.
Sanan mukaisesti ihan vaan olemaan tarkoitettuja. Sen sijaan monet meistä, minä
mukaan lukien voivat sanoa muuttuneensa human doingeiksi, jotka kokevan olevansa
elossa vain tehdessään ja suorittaessaan erilaisia tekemisiä. Itse olen viime
syksystä lähtien saanut kirjattua avoimeen yliopistoon 20 op:n opinnot ja
opiskelu jatkuu edelleen. Toki minulla on mielestäni hirveän hyvät perustelut
opiskelulleni:
-En ole tyytyväinen nykyiseen
työpaikkaani ja opiskelu parantaisi uuden työn saantia, jos minulla ei olisi
muuta tekemistä kuin olla lasten kanssa, passivoituisin, saan kicksejä eli
dopaamiinitasoni hyppäävät ylös kun näen opintosuoritteesta mitä olen saanut
aikaiseksi – hyvä minä, olenkin varsin aikaansaava tyyppi! Lisäksi olen aidosti
kiinnostunut opiskelemastani alasta. Kai sitä saa nyt uteliaisuuttaan opiskella
sitä, mistä haluaa tietää lisää?
Mutta sitten se varjopuoli. Onhan se
nyt ärsyttävää, että ei voi kirjastosta napata mielenkiintoista kirjaa matkaan,
koska ei ehdi lukea kun pitää opiskella. Tai ettei voi illalla katsoa leffaa
ihan vaan rentoutuakseni..kun pitää opiskella. Ja kun selaa Facebookkia niin tuntee
syyllisyyttä…kun pitäisi opiskella.
Pelkään, että jos en opiskelisi, niin
minut tuomittaisiin loppuiäkseni tekemään työtä, josta en nauti. Ja jos en
opiskelisi, niin minua voitaisiin sanoa laiskaksi. Mieheni elätettävänä
olevaksi kotona löysäilijäksi. Ei, sellainen kotiäiti en halua olla. Kaipaan epätoivoisesti
arvostusta, en arvostelevia katseita.
Ja sitten se, että elämäni menisi ohi.
Valuisi kuin hiekka tiimalasista. Yhtäkkiä aika olisi ohi. Lähdön aika. Siinä
oli sitten se maanpäällinen elämä. Miten käytit sen? Röhnötitkö telkkarin
edessä tappamassa arvokasta aikaa katsomalla Sohvaperunoita? Surffasitko ilta
toisensa jälkeen netissä etsien elämään mielekkyyttä löytämättä sitä sieltä
kuitenkaan? Jäikö Taru Sormusten Herrasta lukematta? Kävitkö koskaan Lapissa?
Entä Roomassa?
Minä en ole koskaan kaivannut sitä,
että pääsisin helpolla. Että saisin viettää elämäni riippukeinunussa
köllötellen. Päinvastoin. Olen halunnut ottaa jaksamiseni rajoissa
mahdollisimman paljon irti elämästäni. Paljon olen saanutkin aikaiseksi, mutta
mitä sitten? Onko se tehnyt minusta paremman ihmisen? Toki voin sanoa, että
kokemukseni ovat tehneet minusta rikkaamman, mutta tuskin siinä ihmisen hyvyys
määritellään.
Raamatussa kerrotaan Martasta ja
Mariasta, siskoksista, joista Martta oli kova touhottaja kun taas Maria vaan
istuskeli paikallaan kuuntelemassa Jeesusta kun Jeesus oli kylässä. Marttaa
ärsytti kun Maria ei auttanut häntä tarjoilujen kanssa. Silloin Jeesus vastasi
Martalle:
"Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois.” Luuk. 10:41-42 Jos siis nyt tässä suorittamis – olemis –asiassa hakisi neuvoa Raamatusta niin enemmän kannustusta tulisi olemiselle, johon toki liittyy Jeesuksen kuunteleminen. Ja kyllä. Kaiken tekemiseni keskellä minulla ei ole ollut aikaa rukoukselle, saati Raamatun lukemiselle. Mutta joskuin sitten pitäisi niihinkin enemmän panostaa. Sitten päästäänkin toiseen Hellstenin käsitteeseen ”sitten-kun-elämään”. Sitä peliä olen pelannut koko aikuisuuteni. Nyt pinnistelen ja teen ahkerasti töitä. Sitten lepään kun saan tämän kurssin suoritettua, kun saan tämän kirppisprojektin hoidettua, kun saan nämä pensaat istutettua… ”Kuolema kuittaa univelat”. Sitä olen läheisilleni vitsaillut. Kaikkeen löytyy perustelut. Niin kuin edellä listasin, niin minulla on todella hyvät syyt jatkaa opiskeluja. Loppujen lopuksi kyse lienee pelosta. Jos en opiskelisi niin kelpaisinko uuteen työpaikkaan? Jo en opiskelisi ja olisi ihanan aikaansaava, niin vähentäisikö se rakkautta mieheni osalta? Näkisikö kukaan minua jos olisin vain human being? Jäisinkö ilman rakkautta? Minä, pieni rakkauden kerjäläinen, pelkäämässä, että hukun ja muutun näkymättömäksi. Yhdeksi monista. Merkityksettömäksi muiden silmissä. Nähkää minut! Hei täällä olen! Tässä on cv:ni! Kelpaanhan teille? Elämä ihmisenä voi olla raadollista. Miten olenkaan tähän ajautunut? Suorittamaan. Samalla kuitenkin unelmoin eläkeiästä. Jos edes kerran elämässä saisi olla vaan. Huomisesta ei voi kuitenkaan koskaan tietää. Viime aikoina kolmen ikäiseni elämä muuttui yllättäen kertaheitolla. Yksi sai sydänkohtauksen, yksi sairastui syöpään ja yksi joutui hoitokotiin aivotapahtuman seurauksena. Vaikka haaveilen leppoisista eläkevuosista, en voi kuitenkaan tietää, pääsenkö koskaan elämässäni niin pitkälle. Siitä syystä ei pitäisi elää ”sitten kun” -elämää. Edelleenkään en ajattele, että elämästä pitäisi nauttia lekotellen mahdollisimman paljon. Työnteko ja opiskelukin ovat ihan hyviä ja hyödyllisiä juttuja. Mutta kuitenkin, että osaisi laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. Kuinka paljon työhön tai opiskeluun kannattaa panostaa? Jos voisi antaa itselleen luvan nauttia myös pelkän olemisen hetkistä syyllisyyttä tuntematta. Ja
mitä siihen rakkauteen tulee. Rakkaus kasvaa rakastamalla, sanotaan - ei suorittamalla
to do –listaa. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti