Elämän suorittamisesta

 

 

Miten haluat käyttää elämäsi? Yhden ihmiselon mittaisen elämän?

Tommy Hellsten on kirjoittanut termeistä human being ja human doing. Meidän pitäisi olla ihmisiä, human beingejä. Sanan mukaisesti ihan vaan olemaan tarkoitettuja. Sen sijaan monet meistä, minä mukaan lukien voivat sanoa muuttuneensa human doingeiksi, jotka kokevan olevansa elossa vain tehdessään ja suorittaessaan erilaisia tekemisiä. Itse olen viime syksystä lähtien saanut kirjattua avoimeen yliopistoon 20 op:n opinnot ja opiskelu jatkuu edelleen. Toki minulla on mielestäni hirveän hyvät perustelut opiskelulleni:

-En ole tyytyväinen nykyiseen työpaikkaani ja opiskelu parantaisi uuden työn saantia, jos minulla ei olisi muuta tekemistä kuin olla lasten kanssa, passivoituisin, saan kicksejä eli dopaamiinitasoni hyppäävät ylös kun näen opintosuoritteesta mitä olen saanut aikaiseksi – hyvä minä, olenkin varsin aikaansaava tyyppi! Lisäksi olen aidosti kiinnostunut opiskelemastani alasta. Kai sitä saa nyt uteliaisuuttaan opiskella sitä, mistä haluaa tietää lisää?

Mutta sitten se varjopuoli. Onhan se nyt ärsyttävää, että ei voi kirjastosta napata mielenkiintoista kirjaa matkaan, koska ei ehdi lukea kun pitää opiskella. Tai ettei voi illalla katsoa leffaa ihan vaan rentoutuakseni..kun pitää opiskella. Ja kun selaa Facebookkia niin tuntee syyllisyyttä…kun pitäisi opiskella.

Pelkään, että jos en opiskelisi, niin minut tuomittaisiin loppuiäkseni tekemään työtä, josta en nauti. Ja jos en opiskelisi, niin minua voitaisiin sanoa laiskaksi. Mieheni elätettävänä olevaksi kotona löysäilijäksi. Ei, sellainen kotiäiti en halua olla. Kaipaan epätoivoisesti arvostusta, en arvostelevia katseita.

Ja sitten se, että elämäni menisi ohi. Valuisi kuin hiekka tiimalasista. Yhtäkkiä aika olisi ohi. Lähdön aika. Siinä oli sitten se maanpäällinen elämä. Miten käytit sen? Röhnötitkö telkkarin edessä tappamassa arvokasta aikaa katsomalla Sohvaperunoita? Surffasitko ilta toisensa jälkeen netissä etsien elämään mielekkyyttä löytämättä sitä sieltä kuitenkaan? Jäikö Taru Sormusten Herrasta lukematta? Kävitkö koskaan Lapissa? Entä Roomassa?

Minä en ole koskaan kaivannut sitä, että pääsisin helpolla. Että saisin viettää elämäni riippukeinunussa köllötellen. Päinvastoin. Olen halunnut ottaa jaksamiseni rajoissa mahdollisimman paljon irti elämästäni. Paljon olen saanutkin aikaiseksi, mutta mitä sitten? Onko se tehnyt minusta paremman ihmisen? Toki voin sanoa, että kokemukseni ovat tehneet minusta rikkaamman, mutta tuskin siinä ihmisen hyvyys määritellään.

Raamatussa kerrotaan Martasta ja Mariasta, siskoksista, joista Martta oli kova touhottaja kun taas Maria vaan istuskeli paikallaan kuuntelemassa Jeesusta kun Jeesus oli kylässä. Marttaa ärsytti kun Maria ei auttanut häntä tarjoilujen kanssa. Silloin Jeesus vastasi Martalle:

"Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois.” Luuk. 10:41-42


Jos siis nyt tässä suorittamis – olemis –asiassa hakisi neuvoa Raamatusta niin enemmän kannustusta tulisi olemiselle, johon toki liittyy Jeesuksen kuunteleminen. Ja kyllä. Kaiken tekemiseni keskellä minulla ei ole ollut aikaa rukoukselle, saati Raamatun lukemiselle. Mutta joskuin sitten pitäisi niihinkin enemmän panostaa. Sitten päästäänkin toiseen Hellstenin käsitteeseen ”sitten-kun-elämään”. Sitä peliä olen pelannut koko aikuisuuteni. Nyt pinnistelen ja teen ahkerasti töitä. Sitten lepään kun saan tämän kurssin suoritettua, kun saan tämän kirppisprojektin hoidettua, kun saan nämä pensaat istutettua… ”Kuolema kuittaa univelat”. Sitä olen läheisilleni vitsaillut.

Kaikkeen löytyy perustelut. Niin kuin edellä listasin, niin minulla on todella hyvät syyt jatkaa opiskeluja. Loppujen lopuksi kyse lienee pelosta. Jos en opiskelisi niin kelpaisinko uuteen työpaikkaan? Jo en opiskelisi ja olisi ihanan aikaansaava, niin vähentäisikö se rakkautta mieheni osalta? Näkisikö kukaan minua jos olisin vain human being? Jäisinkö ilman rakkautta? Minä, pieni rakkauden kerjäläinen, pelkäämässä, että hukun ja muutun näkymättömäksi. Yhdeksi monista. Merkityksettömäksi muiden silmissä. Nähkää minut! Hei täällä olen! Tässä on cv:ni! Kelpaanhan teille?

Elämä ihmisenä voi olla raadollista. Miten olenkaan tähän ajautunut? Suorittamaan. Samalla kuitenkin unelmoin eläkeiästä. Jos edes kerran elämässä saisi olla vaan. Huomisesta ei voi kuitenkaan koskaan tietää. Viime aikoina kolmen ikäiseni elämä muuttui yllättäen kertaheitolla. Yksi sai sydänkohtauksen, yksi sairastui syöpään ja yksi joutui hoitokotiin aivotapahtuman seurauksena. Vaikka haaveilen leppoisista eläkevuosista, en voi kuitenkaan tietää, pääsenkö koskaan elämässäni niin pitkälle. Siitä syystä ei pitäisi elää ”sitten kun” -elämää.

Edelleenkään en ajattele, että elämästä pitäisi nauttia lekotellen mahdollisimman paljon. Työnteko ja opiskelukin ovat ihan hyviä ja hyödyllisiä juttuja. Mutta kuitenkin, että osaisi laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. Kuinka paljon työhön tai opiskeluun kannattaa panostaa? Jos voisi antaa itselleen luvan nauttia myös pelkän olemisen hetkistä syyllisyyttä tuntematta.

Ja mitä siihen rakkauteen tulee. Rakkaus kasvaa rakastamalla, sanotaan - ei suorittamalla to do –listaa. 




 

 

 





 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tulla omaksi itseksi

Tämän blogin yhteydessä olevassa kohdassa ”tietoja minusta” kerron yhdeksi tavoitteekseni tulla sellaisesi, millaiseksi Jumala minut loi. Tu...