Tällä kertaa omistan kirjoitukseni eräälle miehelle. En
tunne miestä. En ole kunnolla häntä nähnytkään. Nopeasti vaan selkäpuolelta
huomasin hänet eräänä päivänä. Vaikka en
miestä tunne, haluan nyt kirjoittaa hänestä. Minä ajattelin häntä ja haluaisin
antaa hänelle lahjaksi sen, että blogin lukijanikin ajattelisivat häntä. Hän on
Jumalan luoma ihme. Ihmeellinen ihminen. Arvokas omana itsenään.
Eräänä päivänä kävin aamulla jumpassa. Jes, oli hyvä
aamujumppa. Aurinko paistoi. Kesäloma oli juuri alkanut. Olin hyvällä tuulella.
Kiitollinen siitä, että kesä oli vihdoin saapunut. Aurinko helli lämmöllään.
Talven alakuloisuus oli tiessään. Minulla on ihana perhe ja elämä hymyili. Jumpan
jälkeen pistäydyin lähimarketissamme. Siirtelin ostoksiani kassahihnalle kun
yhtäkkiä vieressä olevan kassan ohi juoksi mies, perässä ryntäsi myyjä, huutaen
”pysäyttäkää se”, sitten kohta toinen myyjä juoksi perään. Pienen hetken mietin
mielessä, että pitäisikö minun toteuttaa elämyshakuisuuttani ja alkaa urotyön
tekijäksi juoksemalla myymälävarkaan perään. Nuorempana työskennellessäni
R-kioskilla olin toisinaan lähtenyt tuollaisia urotöitä tekemään samalla oman
turvallisuuteni riskeeraten. Mennyt seisomaan kioskin ovelle estämään
kaljavarkaalta ulospääsy. Onneksi koskaan mitään ei sattunut ja välillä sainkin
pelastettua pari sikspäkkiä lonkeroa, mutta jälkikäteen mietin, että olisi ehkä
kuitenkin ollut fiksumpaa suojella itseään ja antaa lonkeroiden lähteä varkaan
mukana. No, mutta joka tapauksessa, tällä kertaa päädyin olemaan harkitseva aikuinen
ja jäin itse kassalle maksamaan ostoksiani. Hetken päästä kaksi perään
juossutta myyjää palasivatkin takaisin ja olivat saaneet varkaan repun
itselleen vaikka itse varas pääsikin livahtamaan tiehensä. Myyjät siinä samalla
alkoivat inventoida reppua ja löysivätkin sieltä näpistettyjen oluiden lisäksi omistajan
nimen ja osoitteen. Todennäköisesti varas päätyi joutumaan jollain tavalla
vastuuseen varkausyrityksestään.
No. Tämä näytös päättyi siihen, mutta sitten seuraa seuraava
näytös, jossa tapahtumapaikkana on minun pääkoppani. Tuo tilanne kosketti
minua. En saanut tätä miestä –varasta- mielestäni. Sain erikoisen vahvan
kokemuksen siitä miten tuo ihminen oli todella ihminen. Ihan saman arvoinen
kuin minäkin. Toinen ihminen vaan. Toinen, jolla elämä ei ollut mennyt yhtä mukavasti
kuin minulla. Tuntui hirveän pahalta. Kuinka häntä varmasti katsottiin nyt
pahasti. Häneltä vietiin kunnioitus. Kukapa kunnioittaisi ja arvostaisi
ihmistä, joka oli ollut aikeissa varastaa repullisen olutta kaupasta. Mitä hänen
elämäänsä mahtoi kuulua?
Autoon palattuani tunnekokemukseni vaan vahvistui.
Itkin. Tunsin pakonomaista tarvetta rukoilla miehen puolesta. Rukoilin Jumalaa
siunaamaan miestä. Koskettamaan häntä. Johdattamaan hänet pois epätoivoisesta
elämäntilanteestaan. Kirkastamaan itsensä hänelle. Tekemään muutoksen hänen
elämässä.
Tunsin syyllisyyttä omasta onnellisesta elämäntilanteestani.
Mitä olin tehnyt ansaitakseni sen? En varmasti mitään. Olin saanut syntyä hyvään
perheeseen, hyvällä asuinalueella, olin saanut ystävikseni hyvien perheiden
lapsia. Olin saanut käydä pyhäkoulua, minulle oli lapsesta asti opetettu että
olen rakastettu, minusta pidetään huolta ja että tulevaisuuteni on valoisa kunhan vaan jaksan opiskella ja löydän työn ja sitten kun löydän ihanan miehen, voin perustaa perheenkin. Kaikki tämä
mitä tulevaisuudenkuvaa pidin jo lapsena itsestään selvänä, sai toteutua
elämässäni. Vaikka herkkänä naisena koenkin ajoittain olevani mielenterveyteni
suhteen jossain reunalla, tiedän, että minua ympäröivät vahvat tukirakenteet.
Minulla on lapsuuden perhe, minulla on hyviä ystäviä, minulla on ihana aviomies
ja tarvittaessa saan myös yhteiskunnalta tukea. Ja näiden kaikkien maallisten
tukirakenteiden lisäksi minulla on myös kaiken ymmärryksen ylittävä taivallinen
tuki, rakas Jumalani, jonka puoleen saan aina kääntyä, oli huoli kuinka pieni
tai suuri tahansa.
Mutta tuo mies. Hänellä ei mitä ilmeisimminkään ole elämä mennyt
yhtä iloisesti kuin minulla. Haluaisin niin kuulla hänen elämäntarinansa, mutta
se ei nyt ole mahdollista. Haluaisin kuulla millainen hän oli lapsena,
millaisessa perheessä hän kasvoi, millaisia ihmisiä hänen ympärillään oli,
miten hänellä meni koulu, mitä hän on tehnyt kouluvuosien jälkeen. Minkälainen
on se elämäntilanne, missä joutuu haluamaan ottaa riskin ja yrittää varastaa
repullisen olutta? Miten muut ihmiset ovat kohdelleet tätä miestä? Onko hän
saanut elämässään osakseen rakkautta? Kuka
kertoisi hänelle, että hän on arvokas ja rakastettu, vaikkei ehkä täyttäisikään
yhteiskunnan asettamia odotuksia? Miten voisin auttaa häntä ja jakaa hänelle jotain saamastani hyvästä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti