Hetki vain. Keittiön lattialla. Hetken aikaa istun
tässä laatikostoon nojaillen. Pysähtyneenä. Tämä hetki. Auringon valo pursuaa
ikkunoista sisälle. Ulkona hohtaa pakkaspäivä. Hangella timantteja. On Lauantai.
Minäkin vihdoin osallisena säännöllisestä työajasta ja vapaista viikonlopuista.
Tänään meillä on siivouspäivä. On siivottu, mutta ei täydellisesti. Se mitä
jaksettiin, se riittää. Minäkin riitän. Hienosti lapsetkin osallistuivat
siivoamiseen. Niin ei ole aina. Ihana valo. Tuo kaikille iloa ja jaksamista. Nyt
kaikki ovat leppoisalla tuulella. Lapset kattavat pöytää. Iloinen puheensorina.
Ihana rakas perheeni. Ruoka on kohta valmiina. Pitkästä aikaa jaksoin itse
tehdä kasvispihvit alusta loppuun. Tänään ei syödä eineksiä. Perunatkin ovat
kohta kiehuneet kypsiksi. Mutta ei vielä. Vielä pieni hetki. Nyt saan istua
tässä. Ei ole kiire. Saa olla vaan.
Siinä. Lattialla. Hymyilyttää. Ihana mieheni on siivonnut
keittiön. Mielessä Johanna Iivanaisen laulu: ” Sinä kädet pihakassa kättelet…ja
niin olet kaunis kaikkine vikoinesi… ”. Rakastan miestäni ja nyt minulla on
pihkaa käsissä ja nenässä. Juuri sain joulukuusen riisuttua koristeistaan. Talvi
jatkuu kohti kevättä. Ihana kevät. Ja sitten kesä. Olen niin onnellinen. Kiitän
tästä hetkestä. Pysähtyneenä. Pieni hetki, kun sain astua ulos niin usein
viimeaikoina läsnä olleesta väsymyksestä ja ahdistuksesta. Haluan ottaa kaiken
irti tästä hetkestä. Hymyilen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti