Uusi työ


En tiedä miten muut, mutta minulle vahvasti tuntevana ja varsin kriittisenäkin ihmisenä uuden työn aloittaminen on ollut todella stressaavaa ja kuormittavaa. Onneksi en muistanut tilannetta enää edellisten uusien töitteni aloittamisista, sillä muuten varmaan olisin stressannut asiaa etukäteen paljon enemmän.

Ensimmäisenä päivänä lähdin töihin melko neutraalilla mielellä. Tiesin, että lähes kaikki olisi minulle uutta eikä minulta odotettaisikaan mitään suurempaa osaamista. Perehdytysjakso olisi tiedossa. Melko leppoisa fiilikseni alkoi kuitenkin haihtua kun asutuin työpaikalleni ja minut vietiin kahvihuoneeseen, mistä työpäivä virallisesti alkaa esimiehen lyhyellä aamutuokiolla. Ympärillä istui vieraita naamoja, oli iloista puheensorinaa. Tunsin itseni totaalisen ulkopuoliseksi. Ja sitten esimiehen kommentti: tässä on meidän uusi työntekijä, hän voikin esitellä itsensä. Ääk! Niin paljon kun inhoan esillä olemista. Se tunne kun katseet kääntyivät minuun ja olisi pitänyt antaa hyvä ensivaikutelma. Mistä ihmeen taskusta sen siihen hätään olisi repäissyt? No, ei kuin väkisin iloinen esitysilme naamalle ja jotain liirum-laarumia suusta ulos. Mielessä ainoana ajatuksena ”pakko vaan jotenkin yrittää selvitä hengissä tämä päivä”. Siinä olisi päivälle aivan riittävästi tavoitetta!

Ensimmäisen työpäivän jälkeen mieliala oli varsin ahdistunut. Yönkin nukuin levottomasti ja unissakin ahdistuksen tunne oli läsnä. Aamuyöstä heräsin kertaalleen ja olo oli melko tuskainen. Oma sänky tuntui turvapesältä ja sinne olisin halunnut jäädä loppuelämäkseni turvaan. Muutaman tunnin päästä koittava töihin lähtö tuntui ihan hirveältä. Tietoisuuden täytti pelko: miten tulisin jaksamaan kun uusi työ kuormittaa niin valtavasti.  

Ei siellä työpaikalla tokikaan oikeasti mitään hirveää odottanut, mutta pelkkä jännityksen tunne ja stressi siitä, miten joudun tekemään edelleen vaikutuksen uusiin työkavereihin, tuntui ylivoimaisen kuormittavalta. Yön aikana en todellakaan saanut akkujani ladattua siitä tyhjyydestä, mihin ensimmäinen työpäivä akut oli kuluttanut. Uusi työ ei anna voimavaroja. Ei tule onnistumisen kokemuksia kun ei vielä osaa työtä. Ja se, miten aistit täytyy pitää koko ajan valppaana – todella kuormittavaa! Fiilis ei ole tuttu ja leppoisa niin kuin vertailun vuoksi vanhassa työssäni. Ei ole rentoa nauramista ihanien kollegoiden kanssa. Nyt vasta minulle valkeni mitä vanhat kollegani olivat tarkoittaneet sanoessaan ”olet rohkea kun uskallat lähteä uuteen työhön”.

Yhtäkkiä koin kaipaavani vanhaan tuttua työtäni. Mutta silti, liian tuttu ei kuitenkaan aina ole hyväksi. Muistan kyllä miten kyynisyys oli alkanut nostaa päätään. Ja ylimielisyys: minä pärjään aina. Uusi työ tuo ehdottomasti tervetullutta uutta näkökulmaa työntekoon!

Mutta se uuden työn aiheuttava ahdistus. Erityisherkällä. Tosi vahvasti tunteet kokevalle. Ehdottomasti olisi ollut kiva saada pilleri laimentamaan tunteita ja itsekriittisyyttä (oikeasti, oikeasti en kuitenkaan sellaista pilleriä olisi halunnut, koska tiesin sietäväni tämän tunteen vaikka se hirveän epämiellyttävää olikin).

Mutta, minä olin kaivannut elämäni tasaisuuteen ravistelua. Nyt sitä sain uuden työn avulla.

Tuossa ensimmäisien uuden työn työpäivien aikana tunsin suurta empatiaa kaikkia heitä kohtaan, jotka olivat olleet työttöminä ja siten aloittamassa uutta työtä. Tai heitä, jotka työvoimatoimisto ”pakottaa” johonkin työhön vaan ansaitsemaan elantonsa. Kyllä, toki jokaisen kynnelle kykenevän olisi hyvä ansaita elantonsa työnteolla, mutta oikeasti ei siinäkään kaikki ole niin musta-valkoista kuin aluksi näyttää. Että työttömät vaan töihin. Tai että työttömät haluaisivat vaan päästä helpolla kun eivät mene töihin.  En usko, että olen ainoa, jota uuden työn aloittaminen ahdistaa tuhottomasti. Ymmärrän hyvin ihmisiä, joilla ahdistus on kasvanut niin suureksi, että ajatuskin uudesta työstä tuntuu ylivoimaisen pelottavalta. Tuetaanko heitä tarpeeksi? Millainen on uusien työntekijöiden vastaanotto työpaikoilla? Minä sentään sain kuulla ensimmäisenä päivänä lohduttavat sanat ”Muista, että nyt sinun ei tarvitse osata mitään!”. Mutta entä jos uuteen työntekijään kohdistuisikin kovat paineet. Että heti pitäisi osoittaa olevansa pätevä ja hyvä valinta uuteen työhön? Huh! Minulla ainakin menee pitkä aika ennen kuin todella alan rentoutua ja voin kokea työni mukavan kotoisaksi. Ensimmäisen pidemmän työni kohdalla muistan kokeneeni suurta epävarmuutta ja turvattomuutta vielä 3kk jälkeenkin.

No, onneksi pahimmat ahdistuspäivä tuntuivat nyt toistaiseksi olleen ensimmäinen ja toinen päivä uudessa työssä. Sen jälkeen ihmisten kasvot alkoivat tulla vähän tutuiksi ja tietyt toimintatavat alkoivat toistua, joten jotain selkeyttä aloin työpäivistä löytää. Sain myös pieniä onnistumisen kokemuksia jatkuvasti enemmän ja enemmän ”hei. nyt muistan mitä tässä tietokone ohjelmassa piti klikata seuravaksi, ja mitä tähän kohtaan piti kirjoittaa” ja joo, nyt osaan kysyä oikeita kysymyksiä asiakkaita, ainakin joitakin ja tiedän mistä vessat löytyvät! J Mieltä lämmitti myös kovin se, että minua muistettiin henkilökohtaiseksi työnantajan antamalla pienellä joulumuistamisella vanhojen työntekijöiden ohella. Tuntui mieltälämmitävältä saada olla muistamisen arvoinen ia ihan vaan olemalla olemassa vaikka mitään työnäyttöä en vielä olut päässyt antamaankaan.

Uuden työn aloittaminen viikkoa ennen joulua oli myös loppujen lopuksi aika täydellinen ajoitus. Ensimmäinen viikkoa uudessa työssä oli henkisesti todella kuormittava, mutta sen jälkeen tiedossa ollut viiden päivän jouluvapaa tuli todella tilauksesta.  Perjantaina sain jo utuisen fiiliksen siitä, että uusi työ vaikuttaa ihan ok:lta. Toivo oli tullut pahimman ahdistuksen tilalle. Pystyin kuvittelemaan, että tulevaisuudessa hallitsisin uuden työn temput ja voisin jopa alkaa nauttia työn teosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tulla omaksi itseksi

Tämän blogin yhteydessä olevassa kohdassa ”tietoja minusta” kerron yhdeksi tavoitteekseni tulla sellaisesi, millaiseksi Jumala minut loi. Tu...