En tiedä miten muut, mutta minulle vahvasti tuntevana ja
varsin kriittisenäkin ihmisenä uuden työn aloittaminen on ollut todella
stressaavaa ja kuormittavaa. Onneksi en muistanut tilannetta enää edellisten
uusien töitteni aloittamisista, sillä muuten varmaan olisin stressannut asiaa
etukäteen paljon enemmän.
Ensimmäisenä päivänä lähdin töihin melko neutraalilla
mielellä. Tiesin, että lähes kaikki olisi minulle uutta eikä minulta
odotettaisikaan mitään suurempaa osaamista. Perehdytysjakso olisi tiedossa. Melko
leppoisa fiilikseni alkoi kuitenkin haihtua kun asutuin työpaikalleni ja minut
vietiin kahvihuoneeseen, mistä työpäivä virallisesti alkaa esimiehen lyhyellä
aamutuokiolla. Ympärillä istui vieraita naamoja, oli iloista puheensorinaa.
Tunsin itseni totaalisen ulkopuoliseksi. Ja sitten esimiehen kommentti: tässä
on meidän uusi työntekijä, hän voikin esitellä itsensä. Ääk! Niin paljon kun
inhoan esillä olemista. Se tunne kun katseet kääntyivät minuun ja olisi pitänyt
antaa hyvä ensivaikutelma. Mistä ihmeen taskusta sen siihen hätään olisi
repäissyt? No, ei kuin väkisin iloinen esitysilme naamalle ja jotain
liirum-laarumia suusta ulos. Mielessä ainoana ajatuksena ”pakko vaan jotenkin yrittää
selvitä hengissä tämä päivä”. Siinä olisi päivälle aivan riittävästi tavoitetta!
Ensimmäisen työpäivän jälkeen mieliala oli varsin ahdistunut.
Yönkin nukuin levottomasti ja unissakin ahdistuksen tunne oli läsnä. Aamuyöstä
heräsin kertaalleen ja olo oli melko tuskainen. Oma sänky tuntui turvapesältä
ja sinne olisin halunnut jäädä loppuelämäkseni turvaan. Muutaman tunnin päästä
koittava töihin lähtö tuntui ihan hirveältä. Tietoisuuden täytti pelko: miten
tulisin jaksamaan kun uusi työ kuormittaa niin valtavasti.
Ei siellä työpaikalla tokikaan oikeasti mitään hirveää odottanut,
mutta pelkkä jännityksen tunne ja stressi siitä, miten joudun tekemään edelleen
vaikutuksen uusiin työkavereihin, tuntui ylivoimaisen kuormittavalta. Yön
aikana en todellakaan saanut akkujani ladattua siitä tyhjyydestä, mihin
ensimmäinen työpäivä akut oli kuluttanut. Uusi työ ei anna voimavaroja. Ei tule
onnistumisen kokemuksia kun ei vielä osaa työtä. Ja se, miten aistit täytyy
pitää koko ajan valppaana – todella kuormittavaa! Fiilis ei ole tuttu ja
leppoisa niin kuin vertailun vuoksi vanhassa työssäni. Ei ole rentoa nauramista
ihanien kollegoiden kanssa. Nyt vasta minulle valkeni mitä vanhat kollegani
olivat tarkoittaneet sanoessaan ”olet rohkea kun uskallat lähteä uuteen työhön”.
Yhtäkkiä koin kaipaavani vanhaan tuttua työtäni. Mutta
silti, liian tuttu ei kuitenkaan aina ole hyväksi. Muistan kyllä miten kyynisyys
oli alkanut nostaa päätään. Ja ylimielisyys: minä pärjään aina. Uusi työ tuo
ehdottomasti tervetullutta uutta näkökulmaa työntekoon!
Mutta se uuden työn aiheuttava ahdistus. Erityisherkällä. Tosi
vahvasti tunteet kokevalle. Ehdottomasti olisi ollut kiva saada pilleri
laimentamaan tunteita ja itsekriittisyyttä (oikeasti, oikeasti en kuitenkaan
sellaista pilleriä olisi halunnut, koska tiesin sietäväni tämän tunteen vaikka
se hirveän epämiellyttävää olikin).
Mutta, minä olin kaivannut elämäni tasaisuuteen ravistelua.
Nyt sitä sain uuden työn avulla.
Tuossa ensimmäisien uuden työn työpäivien aikana tunsin
suurta empatiaa kaikkia heitä kohtaan, jotka olivat olleet työttöminä ja siten
aloittamassa uutta työtä. Tai heitä, jotka työvoimatoimisto ”pakottaa” johonkin
työhön vaan ansaitsemaan elantonsa. Kyllä, toki jokaisen kynnelle kykenevän
olisi hyvä ansaita elantonsa työnteolla, mutta oikeasti ei siinäkään kaikki ole
niin musta-valkoista kuin aluksi näyttää. Että työttömät vaan töihin. Tai että
työttömät haluaisivat vaan päästä helpolla kun eivät mene töihin. En usko, että olen ainoa, jota uuden työn
aloittaminen ahdistaa tuhottomasti. Ymmärrän hyvin ihmisiä, joilla ahdistus on
kasvanut niin suureksi, että ajatuskin uudesta työstä tuntuu ylivoimaisen
pelottavalta. Tuetaanko heitä tarpeeksi? Millainen on uusien työntekijöiden
vastaanotto työpaikoilla? Minä sentään sain kuulla ensimmäisenä päivänä
lohduttavat sanat ”Muista, että nyt sinun ei tarvitse osata mitään!”. Mutta
entä jos uuteen työntekijään kohdistuisikin kovat paineet. Että heti pitäisi
osoittaa olevansa pätevä ja hyvä valinta uuteen työhön? Huh! Minulla ainakin menee
pitkä aika ennen kuin todella alan rentoutua ja voin kokea työni mukavan
kotoisaksi. Ensimmäisen pidemmän työni kohdalla muistan kokeneeni suurta
epävarmuutta ja turvattomuutta vielä 3kk jälkeenkin.
No, onneksi pahimmat ahdistuspäivä tuntuivat nyt
toistaiseksi olleen ensimmäinen ja toinen päivä uudessa työssä. Sen jälkeen
ihmisten kasvot alkoivat tulla vähän tutuiksi ja tietyt toimintatavat alkoivat
toistua, joten jotain selkeyttä aloin työpäivistä löytää. Sain myös pieniä
onnistumisen kokemuksia jatkuvasti enemmän ja enemmän ”hei. nyt muistan mitä
tässä tietokone ohjelmassa piti klikata seuravaksi, ja mitä tähän kohtaan piti
kirjoittaa” ja joo, nyt osaan kysyä oikeita kysymyksiä asiakkaita, ainakin
joitakin ja tiedän mistä vessat löytyvät! J
Mieltä lämmitti myös kovin se, että minua muistettiin henkilökohtaiseksi
työnantajan antamalla pienellä joulumuistamisella vanhojen työntekijöiden
ohella. Tuntui mieltälämmitävältä saada olla muistamisen arvoinen ia ihan vaan
olemalla olemassa vaikka mitään työnäyttöä en vielä olut päässyt antamaankaan.
Uuden työn aloittaminen viikkoa ennen joulua oli myös
loppujen lopuksi aika täydellinen ajoitus. Ensimmäinen viikkoa uudessa työssä
oli henkisesti todella kuormittava, mutta sen jälkeen tiedossa ollut viiden
päivän jouluvapaa tuli todella tilauksesta. Perjantaina sain jo utuisen fiiliksen siitä,
että uusi työ vaikuttaa ihan ok:lta. Toivo oli tullut pahimman ahdistuksen
tilalle. Pystyin kuvittelemaan, että tulevaisuudessa hallitsisin uuden työn
temput ja voisin jopa alkaa nauttia työn teosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti