Koen, että minulla on ollut aina jonkin verran haasteita
oman vireystilani säätelyn kanssa. Se alkoi jo lapsena kun minua ei iltaisin
väsyttänyt, mutta aamulla unet olisivat jatkuneet vaikka kuinka myöhään. Samaan
aikaan minut laitettiin nukkumaan sisarusteni kanssa, mutta minä valvoin ja
aamulla taas heräsin viimeisenä.
Sama on jatkunut koko elämäni ajan. En tajua mikä siinä on,
että vaikka koko päivän olisi väsynyt niin kun ilta alkaa, jostain tulee
piristys ja yön hiljaisuudessa on houkuttelevaa valvoa. Yläasteikäisenä
tykkäsin kesäöisin käydä kävelyllä maaseudulla yönhiljaisuudessa.
Parikymppisenä opiskelijana taas roikuin iltaisin/öisin netissä. Pikkulasten
äitinä nautin kun vihdoin talo hiljeni ja sain omaa aikaa. Vastapainona sitten
toki sain tuskaisen vaikeat aamuherätykset ja kovan toiveen saada mahdollisuuden
päästä päiväunille. Eihän sellainen työelämässä onnistu. Työelämän normit ja
rutiinit toki pakottivat minut normien muottiin. Ja tosi hyvä asia sekin. Kyllä
sitä jotenkin on selvinnyt elämästä vaikka väsymys arjessa on ollut ihan liian
tuttu kaveri.
Mutta ei pelkästään se univaje päivällä. Vireystilani on
kaiken kaikkiaan paljon monisyisempi. Olemukseni näyttäytyy usein
ulkopuolisille iloisena energiapommina. Mutta missä se energiapommi on
vapaapäivinään? Kotona en ole mikään höyrypää, kodinsiivousihme, lasten kanssa
touhuaja. Kotiminäni on useammin vähän hidastempoinen, pysähtymistä arvostava,
se sellainen, jolla on veto pois. Olen oppinut toimimaan itseni kanssa. To do
–listojen suorittaminen on motivoinut minua hoitamaan välttämättömät työt. Minulle
on myös tyypillistä kehitellä erilaisia ”jänskiä juttuja” aktivoimaan aivojeni tarkkaavaisuuskeskusta.
Viime vuosina olen kuitenkin siinäkin muuttunut itselleni armollisemmaksi. Jos
ei jaksa, niin se on viesti kropaltani. Nyt kuuluu levätä ja minulla on lepoon
ja löysäilyyn oikeus.
Elämäni aikana olen monesti yrittänyt saada vireystilaani
paremmin kontrolliin. Minua on ahdistanut älyttömästi tuskaiset aamuheräämiset
ja se, etten jaksa kotona tehdä mitään jos ei ole pakko. Minua on hävettänyt
kotimme sotkut. Kyllähän normaalien ihmisten pitäisi saada kotinsa pysymään
perussiistissä kunnossa. Olen tehnyt monen monta kertaa päätöksen: Tästä lähdin
pakotan itseni menemään sänkyyn ajoissa ja tästä lähtien pidän hyvästä rytmistä
kiinni ja alan normaaliksi päivä-virkeäksi ihmiseksi. Voitte ehkä arvata, että
sisäsyntyistä (?) vuorokausirytmiä ja vireystilanhaasteita ei kuitata poisteta
tuollaisella päätöksellä. Hieno elämänmuutokseni on jokaisen päätöksen jälkeen
kestänyt muutamasta päivästä muutamaan viikkoon. Sen jälkeen vanhan tutun arjen
rytmin kutsu on ollut liian voimakas enkä ole pystynyt vastustamaan sitä. Ja
toisaalta. En edes usko vireystilani olevan kiinni pelkästään
nukkumaanmenoajasta. Asia ei ole niin yksinkertainen.
Nämä vireystilan säätelyt ovat mielestäni viitanneet
kovastikin adhd:hen. Jossain vaiheessa olin jopa varma, että minulla olisi
adhd. Olin jo melkein aloittamassa tutkimukset asian suhteen, mutta sitten
mietin, että olen kuitenkin selviytynyt elämästäni varsin mukavasti ilman
virallista diagnoosia ja minun kohdallani diagnoosin saaminen tai saamatta
jääminen ei juurikaan tilannetta muuttaisi. Mahtavan oivalluksen sain hetki
sitten lukiessani Anders Hansenin kirjaa Adhd voimavarana. Siinä kerrottiin,
että adhd ei ole kuin hiv, joka ihmisellä joko on tai ei ole. Adhd sen sijaan
on ominaisuus ihmisen aivoissa ja sitä ominaisuutta on toisilla ihmisillä
enemmän ja toisilla vähemmän. Minulla arvaten hieman enemmänkin. Viimeistään
tämän ymmärtämisen jälkeen olen suhtautunut armollisemmin myös vireystilani
muutoksiin ja sallinut itselleni saamattomuushetket ja -päivät.
Mutta vaikka aivoissani olisi kuinka ahdh-ominaisuutta, se
ei poista mielestäni sitäkään tosiasiaa, että tasaiset rutiinit nukkumaan
menossa ja ajoissa sänkyyn meneminen olisivat ihan hyvä juttu. Päinvastoin.
Kaksivuorotyössä tasaisen rytmin ylläpitäminen on kuitenkin ollut vaikeaa.
Aamuvuorossa herätys on 5:30 ja iltavuorossa tulen kotiin klo 22. Ja siihen
aikaankaan ei tietenkään aivot virittyneenä pysty heti mennä nukkumaan. Kun lapset olivat pienempiä, haaveilin
enemmänkin tasaisesta päivätyöstä. Koska
kuitenkin olen kovasti pitänyt nykyisestä työstäni, olemme mieheni kanssa
pakottaneet arkemme toimimaan niin, että minä nyt vaan teen kaksivuorotyötä. Ja
onhan siinäkin ollut hyvät puolensa. Aamupäivisin olen päässyt käymään jumpissa
ja minulla on ollut mahdollisuus omiin rauhallisiin aamupäiviin ja
arkivapaisiin.
Nyt kuitenkin kävi ylhäältä käsky, että kaikkien työpaikkani
työntekijöiden olisi kolmivuorotyöhän siirryttävä. Bonuksena siis saisin aamu-
ja iltavuorojen lisäksi myös yövuorot. Kun tämä tieto tuli, löysin sormeni
näpyttelemästä www…piste…mol…piste…fi. Sieltä löytyi kaksi kiinnostavaa
päivätyötä. Hain ja ihme (minulle tietenkin Taivaan Isän johdatus) tapahtui,
että minut valittiin enemmän toivomaani työhon!!! Nyt marraskuun ajan kun olen
blogista pitänyt hiljaiseloa, olen prosessoinut kovasti tätä elämänmuutosta.
Uusi työ, 11 vuoden jälkeen! Heittäytyminen asiantuntija-asemasta taas
aloittelijan rooliin. Aluksi tuntui kuin olisi istahtanut ihan liian jännittävään
vuoristoradan vaunuun ja vaunun lähdettyä liikkeelle, olisin halunnut vielä
perua koko kierroksen. Nyt kuitenkin olen saanut rauhan. Sen jälkeen kun
irtisanouduin vanhasta työstäni, olen koko ajan huomannut vanhassa työssäni
enemmän ja enemmän epäkohtia, joiden takia pois lähteminen on tuntunut
helpottavaltakin ratkaisulta. Parin viikon päästä saan aloittaa uuden työelämän
uudessa työpaikassa. Elämäni ensimmäisen päivätyön! Jännää! Saa nähdä miten
säännölliset työajat vaikuttavat päivärytmiini ja vireystilaani. Ja vaikka
muuten olen tosi kova jännittäjä, niin nyt minulla on ihmeellinen rauha
sisälläni. Koen vahvasti, että Jumalalla on ollut sormensa pelissä. Herran
haltuun jätän siis uuteen työpaikkaan siirtymisen ja innokkaalla jännityksellä
jään odottamaan mitä kaikkea tulevaisuus tuo tullessaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti