Joulun rauhaa ja tip, tap

Kovasti odotettu ja stressattukin joulunaika alkaa olla loppusuoralla. Minä tunnustaudun ehdottomasti jouluihmiseksi. Tunnen edelleen ylitsepursuavan ihanuuden lapsuuden jouluja muistellessa: kuusen tuoksun, jonka silloin niin voimakkaasti haistoin, joulutortut, piparit, mummolta perityt jouluiset seinäkuvat ja kasetilta soivat lasten joululaulut. Joulukuusen alla köllöttely oli parasta siinä onnellisuuteen pakahtumisfiiliksessä.

Aikuisena olen parhaani mukaan jatkanut lapsuuden jouluperinteitä ja omaksunut uusiakin tapoja, joista vähitellen muodostunut uusia perinteitä. Kinkun tilalle on tullut lohihyytelö, kirkossa on kiva käydä laulamassa kauneimpia joululauluja, lahjoja olen alkanut ostaa jo pitkin vuotta, jotta voisin välttää viime hetken lahjaostelut ruuhkaisissa kaupoissa, jossa mainokset huutavat ostamaan läheisille joulumielen. Mainostajat kyllä tuntevat joulun ja sen tarjoamat mahdollisuudet lisätä myyntiä. Joulun tunnelmaa markkinoidaan kaikille ja uskotellaan sen löytyvät uudesta Playstationista tai i-Padista.

Varsinkin nyt työssä käyvänä lapsiperheen äitinä olen joulun aikaan joutunut kohtaamaan aivan erityistä riittämättömyyden tunnetta. Toki vuosi vuodelta olen oppinut järjestelemään joulun aikaani niin, että jätän siitä pois asioita, jotka kokemukseni perusteella ovat pilanneet joulufiilistä kuten viime hetken lahjojen ostaminen, mutta valitettavasti edelleen tuntuu olevan liikaa ehdottomia must-juttuja, joita ilman jotenkin kuvittelen, ettei joulua tulisi. Ja se lista on minulla piiiiiitkä: tee itse joulukortit, tee itse piparkakkutaikina ja leivo lasten kanssa pipareita, leivo piparkakkutalo ja järjestä lapsille tarvikkeet (itse tehty pikeeri + ranskanpastillit) piparkakkutalon koristeluun, tee itse rahkatorttutaikina ja leivo torttuja niin että niitä riittää pakastimeen asti, osta lahjat omille lapsille, sisarusten lapsille, kummilapsille ja yhden ystävän lapsille, osallistu johonkin hyväntekeväisyysjuttuun, tee joulusiivous, koristele koti ja kuusi, osta jouluruokia, tee lohihyytelöä, tee saaristolaisleipää, tee kotikalja, tee kotijuustoa. Meillä tämä joulutouhottaminen on nimenomaan minun juttu. Miehelle joulu tulee vaikka katsoisi tv:tä pahimman joulukiireen aikaan. Kieltämättä olen tuosta asiasta vähän kateellinen miehelleni.

Mutta tämän kaiken touhotuksen keskellä - mikä joulussa ihan oikeasti on tärkeää? Toki lapsuuden muistot puskevat päälle ja vaativat järjestämään erityisiä joulufiilisjuttuja omille lapsillekin. Mutta kyllä Jeesuksen syntymä on se juttu. Isompana lapsena ja nuorena nautin kovasti jouluaamun kirkosta. Kun kirkkokansa nousi seisomaan ”Nyt Jumalalle kunnia kun antoi ainoon poikansa..” Kyllä tulivat liikutuksesta kyyneleet silmiin.

Meidän lapset ovat vielä niin pieniä, etteivät malttaisi kirkossa istua, joten toistaiseksi joulukirkko-perinne on meillä ollut hyllyllä. Sen sijaan Lasten kauneimmat joululaulut on ollut sellainen tilaisuus, johon olemme saaneet lapset viedä kirkkoon joulun sanoman äärelle.  Tänä vuonna kuitenkin joululaulutilaisuus oli pettymys. Tilaisuuden juontaja tuli paikalle tontuksi pukeutuneena ja lauloimme Tip tap, tip tap ja Petteri Punakuono. Vanhan kirkon kauneus ja arvokas tunnelma latistuivat tonttuilun alle ja minulta puuttui kokonaan ilo yhtyä mukaan lauluihin. Eikö sitä tonttuhömpötystä ole tarjolla ihan riittävästi kirkon ulkopuolella, oliko tontut pakko tuoda sisälle kirkkoon asti? Tuo joululaulutilaisuus päättyi siihen, että tonttu löysi seimestä Jeesus-lapsen. Kiva, kiva.

Perustin tänä vuonna ”Joulumuistettavaa”-listan. Siihen kirjoitan muistiin seuraavia jouluja varten asioita, jotka haluan muistaa jatkossakin, jotten uudestaan laskisi joulufiilistä kerran tehdyillä erehdyksillä. Ensi joulua varten haluan painottaa muistilistalleni ajan antamista lapsille. Kortilla olevan vapaan aikani haluaisin käyttää mieluummin vaikka seurapelien pelaamiseen lasten kanssa kuin pakonomaiseen  pipareiden leivontaan, jossa todennäköisesti hermot kuitenkin menevät kun taikina on liian pehmeää tai piparit palavat uunissa. Lisäksi haluaisin katsoa mitä seurakunnalla olisi tarjota lapsille – siis jotain muutakin kuin Lasten kauneimmat joululaulut.  Haluaisin tarjota lapsille muistoja rakkaudesta, kiireettömyydestä, yhdessä vietetystä ajasta ja ennen kaikkea sen muistamisesta, että vietämme joulua Jeesuksen syntymän muistoksi. Kyllä maailma pitää siitä huolen, että tontut ja mässäilyt eivät pääse unohtumaan. Niihin pitäisi itse muistaa olla painottamatta.